Pojilla oli toinen onnenpäivä heti perään. Eilen Nilla, tänään Hilla lenkkikaverina. Elinan kanssa lähdimme reippaasti tarpomaan metsikössä. Yo-Yoon tarttui jälleen kerran aivan järkyttävät määrät oksia ja risuja. Nanolla ja Hillalla oli keskenään hepulin poikasia, mutta Yo-Yo pisti pikkuiset alta aika yksikön kuriin ja kauniiseen liikkeeseen takaisin.
Se on taas kevät ja minulla vipattaa aivan kamalasti menojalka. Siis pienelle patikoinnille. Sain houkuteltua mukaamme Riitan ja Nillan. Kontiovaaran tietä ajellessamme totesimme, että olemme liian aikaisin liikenteessä. Maastossa oli vielä paljon lunta, joten katsoimme viisaammaksi jättää suo-osuus pois. Tulvan keskellä kahlaaminen sekä lumihangessa tarpominen ei vastannut tämän päivän toiveita. Siispä jätimme auton talleille ja kuljimme harjannetta pitkin laavulle ja samaa reittiä takaisin.
Riitta on meistä se, joka saa nuotion syttymään. Pojat ottivat laavulla rennosti lepäillen. Nilla avusti kuvan ottamisen jälkeen Riittaa veden haussa ja mulskahti suonsilmään pää edellä. Onneksi siinä ei käynyt kuinkaan, neitonen vain kastui hieman.
Palatessamme autolle näin edessämme jotain suurta ja mustaa liikkuvan. Sydänkohtauksen partaalla kutsuin koirat luoksemme ja puhisin Riitalle kummallisuudesta. Varovasti lähenimme mustaa, joka osottautui laumaksi kamerat kädessä kulkevia miehiä. Minä ja minun mielikuvitukseni…. Aivan loppumatkasta Nilla joutui pulaan risun kanssa. Hankalaa oli!
Päivällä tein puutarhatöitä koirien avustuksella. Yo-Yo keskittyi enemmän kauempaa seurailuun, mutta Nano oli koko ajan nenänsä kanssa neuvomassa hyvinkin läheltä kuinka kukkapenkeistä ja pensaista tulisi paljon kauniinpia. Onneksi koiruudet eivät ole kuitenkaan haitaksi ulkosalla, vaan työn teko onnistuu hyvin.
Illalla kävin vielä oman kunnon vuoksi juoksulenkillä Yo-Yon kanssa. Kylläpäs ukko juoksee tosi hienosti turhia pysähtelemättä 😀 Aivan mahtavan mukavaa juoksennella rauhalliseen tahtiin.
Tänään sää teki tepposensa. Oli kylmää ja räntääkin satoi. Lisäksi mun kurkku tuntui karhealle, joten tänään oli lepopäivä lenkkeilyjen suhteen. Aamupäivällä kävimme lenkkeilemässä hihnassa ja samalla piipahdimme sedän ja tädin luona kylässä. Hieman hirvitti mennä kyläilemään erittäin hiekkaisten koiruuksien kanssa, mutta itsepähän pyysivät 😉 Iris, 13v kääkkä, teeskenteli aktiivisesti, ettei näe poikia ja pojat olivat leikissä mukana. Esan ja Vuokon rapsutukset kelpasivat erinomaisesti koiruuksille, joten siltä kannaltakin mukava kyläily.
Illalla oli joukkueen treenit. Yo-Yon kanssa treenailin ruutua, kaukkareita ja luoksetulon pysäytyksiä. Kaikki sujuivat kohtalaisen mukavasti. Nanon kanssa esteen yli hyppäämistä, sekä sen takana seisomista. Paremmin sujuu koko ajan. Vaikka porukkaa olikin vähän, treenit olivat kuitenkin mukavat ja antoisat.
Poikien iloksi meille tuli vielä käymään Ansku pitkänokka jättishelttien kanssa. Pihassa riitti vauhtia ja sisällä Vappu keskittyi Timon ympärillä pörräämiseen 🙂
Timo pomppasi reippaasti lenkkeilemään koiruuksien kanssa aamusella. Mukava lenkki oli vierähtänyt nopeasti. Pojat imaisivat turkkeihinsa kiitettävän määrän hiekkaa, joten imuroitavaa riittää 🙂
Poikien kotiuduttua aloitin koiruuksien avulla nuijimaan ruusupensaita maan tasalle. Minä olen säästänyt ja vaalinut yläpihan viimeistä ruusua, kuin suurinta aaretta. Juhannusruusu kukki joka vuosi ihanasti. Valitettavasti ruusu on siis aitauksen sisällä, joten koirien loukkaauntumisen vaara oli todellinen. Lisäksi ruusu sijaitsi altaan takana, joten hepulin saatuaan koirat juoksivat täysillä sen lähellä. Hepulin saatuaan koiruudet eivät juuri katso minne törmäävät. Siispä tänään oli ruusujen viimeinen päivä. Yo-Yo makaili vähän kauempana ja tarkkaili naapurin kattoremontin edistymistä siinä sivussa. Nano puolestaan lähineuvoi minua. Puikulanenä kiinni Fiskarseissa ei mulle tullut liian yksinäinen olo 😀 Koko pensas saatiin maan tasalle, Timolle jäi tehtäväksi juurakon tasoittaminen. Jätin juurakoiden päälle ruudun törpöt merkiksi, ettei niihin kukaan vauhdilla juokse. Yo-Yon mielestä olisimme voineet treenata ruutua, mutta mulla aikataulu ei antanut periksi.
Illalla kävimme vielä Riitan ja kääkkien kanssa metsäilemässä. Maanantaina huomasimme kuinka Helmelle alkaa vanhuus tulla. Kääkkänen mennä töhöttää metsässä omia teitään, muttei enää kuule kauempana kutsumista, eikä enää näekään missä muut luuraa. Siispä tänään Helmellä alkoi uusi aikakausi. Hän kulkee tästä lähtien flexissä mukana, ihan vain oman turvallisuutensa vuoksi. Tänäänkin näimme karhun jäljet, joten jossain lähistöllä se luurailee meidän lenkkeillessä.
Vielä muutama kuva viikonlopun näyttelystä. Kehistä emme siis saaneet kuvia höyräköiden vuoksi…
Hilla
Tarun kanssa Nanoa tarkkailemassa
Taneli oli edellisenä päivänä erkkarissa VSP!!!!!
Kerrankin minulla oli kehässä hame päällä ja näin paljon saatiin kameralle tallennettua 😀 Ehkä armollista kaikille 😉
Himpuran hempura! Blogi meinaa nyt ihan tosissaan laahata perässä. Tästä sain jo pienoisen, ystävällisen muistutuksen…. Metsien sulettua olemme lenkkeilleet metsissä ja rämpineet aivan onnellisina. Minä olen saanut hieman juoksukuntoa, joten olen molempien kanssa käynyt kokeilemassa tietä pitkin juoksemista. Tänään molemmat koirat olivat yhtä aikaa ensimmäisen kerran yhtä aikaa juoksu kaverina. Uskomatonta, mutta totta… Tämä sujui aivan helposti. Molemmat koirat juoksivat omalla paikallaan kuin junat, ei mitään edes takaisin pyörimistä tai muuta härdäämistä. Metsälenkeillä olemme käyneet Riitan ja kääkkien sekä tänään Anskun ja jättishelttien kanssa.
Viime viikonloppuna oli Outokummun näyttely. Minä ja pojat menimme lauantaina Elinan, Mikan ja Hillan luo valmistautumaan. Pojat olivat iloisia nähdessään tuttuja, Hilla sai jonkinlaisen hepulin pojat nähdessään. Nanolla oli tuomarina Hans Ahlmgren, mukavan oloinen ruotsalaistuomari. Nano pärjäsi vaallan mainiosti! Nappula sai erin ja oli luokkansa viides (luokassa oli 14!). Tämä tuomari käytti koko arvosteluskaalaa, joten kyseessä ei ollut mikään eriautomaatti. Nanski sai erikoismaininnan suurista reisilihaksistaan.
Nanon kanssa kehässä pyäriessäni, alkoikin jo olla partisten arvostelun aika. Lykkäsin Nanon kehästä päästyäni Elinalle ja juoksin täysillä Tanya Ahlman-Stockmarin kehään. Ja miksi…. Vain kuullakseni, että eräs partisihminen oli myöhässä ja häntä odotettiin paikalle. WHAT!!!! Siis koko kehä seisoi tämän tapauksen vuoksi. Enpä olisi ikinä uskonut näkeväni tuollaista… Yo-Yo sai eri1, häntä oli mukana sekä littanat käpälät 🙂 Hyvä näyttelypäivä siis 🙂
Aamusella kuntosalin jälkeen keräilimme Riitan kanssa koiruudet autoon ja suuntasimme suorilla kohti metsikköä. Viisikolla oli jälleen mukavaa kulkea isommassa porukassa.
Timo käytti vielä toisella lenkillä pojat päivällä. Kelkkauraa pitkin liikkuminen oli ollut vaivatonta. Koirat olivat tosi tyytyväisen oloisia:
Kun ajoissa lähtee lenkille kerkiää tehdä paljon! Niinpä lähdimme Riitan ja koirien kanssa lenkille jo kuudelta. Ajaa hurautimme mökkitien päähän ja jätimme uskollisen Nissanin sinne lepäämään. Kävelimme hyvin reippaasti tien päähän, mökille. Pirteinä kuin peipposet kirmasimme jäälle kävelemään. Valitettavasti joku muukin koiran ulkoilluttaja oli saanut saman ajatuksen jäällä lenkkeillyttämisestä. Rauhassa palailimme takaisin mökkirantaan, mitä nyt Nano sai useamma kymmenen hepulia ja juoksi täysillä ympärillämme.
Reissu Riitan kameran läpi katsottuna:
Kotiuduttuamme meille tuli urheilukoirahierojaksi opiskeleva Laura hoitamaan poikia. Täytyy sanoa, että pojat nauttivat täysin rinnoin tialisuudesta saada hemmottelua.
Minun ja Riitan paettua uimahallille, käytti Timo koiruudet lenkillä. Moottorikelkkauralla meno oli jälleen maistunut pojille. Kotiin ainakin palautui hyvin iloisen ja raukean oloiset koiruudet.
Pitihän minunkin päästä vähän happea haukkaamaan! Eipä siinä muuta kuin pojat, Riitta ja kääkät autoon ja menoksi. Pojat väittivät, etteivät ole koskaan päässeet minnekään, mutta ihan en sitä selitystä uskonut. Mukavasti koiruudet kirmailivat keskenään ja me Riitan kanssa ihastelimme kevään tuloa.
Tässä vielä kuva eiliseltä, pojat olivat sopivan väsyneitä 😀
Koska minulta peruuntui aamun keikka, houkuttelin Timon kanssani lenkille. Niinpä suuntasimme mökille ja jäälle. Mökkitie oli eritäin hyvässä kunnossa ja saimme tallustella auringon paisteessa siistiä tietä pitkin.
Mökillä käväisin huusissa. Koirat olivat aivan vakuuttuneita, että saattaisin hävitä pönttöön noin vain. Oli siis vahdittava oven takan todella tarkkana.
Yo-Yo kiipesi puupinon päälle tarkkailemaan tilannetta.
Jäällä Nano sai aivan valtavan hepulin. Siinä liikkui pienen colliekoiran jalat melkoita vauhtia ympärillämme. Yo-Yo otti tilanteen, tutusti, paljon rauhallisemmin.
Saimme jälleen ihmetellä koiruuksiemme tapaa kävellä aikas lähellä meitä.
Kotimatkalla ihailimme kuinka Yo-Yonkin häntä on välillä oikeassa asennossa 🙂
Illalla oli vielä Aktiivikoirien kevätkokous. Yo-Yo ja Nano pääsivät mukaan lemmikkieläimiksi. Molemmat koirat hoitivat työnsä erinomaisesti! Nano nautti päästessään sylistä syliin rupsuteltavaksi, tosin lopulta pysähtyi Anskun syliin hellittäväksi. Yo-Yo otti mukavat päikkärit kokouksen aikana.
Riitan ja kääkkien kanssa lähdettiin tuttuun tapaan lenkille tänäkin aamuna. Kirkas auringonpaiste lupaili jo mukavasti kevään tuloa. Lisäksi näimme suureksi iloksemme myös pajunkissoja. Riittahan innostui niistä vallan kovasti ja hyökkäsi heti kameran kanssa niitä kuvaamaan. Yo-Yo katseli hieman aikaa, ettei tässä taas tapahdu mitään. Siispä aikaa tappaakseen ukko alkoi pureskella pajun oksaa. Ja tietysti kaikista mahdollisista pajuista juuri sitä, jota Riitta kuvasi. Otappa siinä sitten kuva, kun kohde heiluu kovasti…. Voit varmaan arvata, että huuto ja meuhka oli melkoinen 😀
Loppu lenkki sujui onneksi rauhallisissa oloissa.