Ruutua 28.2.2014

Aamun keikan jälkeen livahdin isojen koirien kanssa metsään käveleksimään. Nyt kun lunta on enää melkoisen vähän, liikkuminen siellä on jo hyvin helppoa. Ihanan seesteisellä fiiliksellä saimme tallustella lintujen laulua kuunnellen.

Käväisin kotona vaihtamassa lennosta koiruudet pentuseeen. Tänään Buffo pääsi yksin metsäilemään.

Kotona pojat ottivat pienoisen levon, ennen Helin tuloa hieromaan koiruuksia. Hierontapeitolla meinasi olla ruuhkaa.

Yo-Yolla ei ollut oikeastaan jumeja, vaikka niitä vähän jännitin potkuroinnin jälkeen. Ihanan mahtava Ukko 🙂

Nanossa oli muutama jumi, mutta ei mitään mikä ei oisi sulanut pois.

Viimeisenä oli vuorossa hieman haasteellinen Buffo. Tyyppi ei osannut, tietenkään, olla paikoillaan. Siksipä hieronnat aloitetaan jo näin aikaisin, harjoitus tekeee mestarin.

Illalla oli Aktiivikoirien treenit. Kävelimme hallille reippaasti. Tänään aiheena oli ruutu. Yo-Yo teki treeniä melkoisen hyvin. Kuvat hallilta:Riitta.

Nanolla olisi hieman enemmän treenattavaa.

Lopussa oli jälleen ryhmäliikkeet.

Illalla koiruuksilla oli jälleen hellä hetki 🙂

Kaveriiii

Tänään olikin melkoisen lentävä päivä meillä. Siispä aloitimme jo puoli kasilta reippaasti lenkkeilemällä. Riitta ja kääkät lähtivät mukaamme varhaisesta ajankohdasta huolimatta. Kääkät päättivät heti lenkin alussa, etteivät rynni etummaisina. Pysyivät siis hyvin kiltisti peräjoukoissa…

Helmi

Lyyli ja Iiris

Lenkin jälkeen vaihdoin koiruuksia, eli isot kotiin ja Buffo mukaan Riitan synttäreitä juhlimaan. Buffo pyöritteli Iiristä väillä jopa suhteellisen hurjankin näköisesti. Hyvin tehokkaasti pentunen läjähtää kääkän päälle makaamaan, joten kääkkä parka ei pääse ainakaan karkuun lähtemään. Sitten yksi tunnustus: Buffo otti ja pissasi Riitan olohuoneen lattialle ihan kunnon ison lätäkön. Minä sen siitä siivoilin ja vein pönttöön paperit ja vetäisin ne alaskin…. Myöhemmin sain kuulla aiheuttaneeni vessan tukoksen toimillani. Uups!

Työkeikalla käytyäni otimme pikaiset oppimissessiot. Yo-Yon kanssa hissiä maahan-seiso, joka onnistui kivasti. Toisaalta takatassun heiluttelu ei todellakaan ole vielä hallinnassa. Siispä opeteltavaa vielä riittää 😀 Nanon kanssa treenailimme samoja asioita. Nanolla on hieman enemmän opittavaa kuin Yo-Yolla 🙂 Buffon kanssa pääsimme katso tasapainotyynyä vaiheeseen 😀 Ei siis ihan huonosti kuitenkaan.

Timo käytti kaikki kolme koiruutta lenkillä, pentusen verran vain. Metsässä oli vauhtia riittänyt koiruuksilla. Ja koirat olivat vahtineet mukavasti minne Timo nenäänsä suuntaa, eli ajatus oli ollut mukana vauhdista huolimatta!

Illalla käytettyäni isoimmat lenkillä Yo-Yolle ja Buffolle tuli jokin ihmeen hellyyskohtaus. Ihania ovat he, molemmat!

Vanha jengi 26.2.2013

Jos on työntäyteinen päivä tiedossa, kannattaa koirien kanssa läheteä lenkille hyvissä ajoin. Niinpä mekin tänään livahdimme lenkille aamuvarhaisella. Mukaan saimme Riitan ja kääkät. Buffo, the alaikäinen, jäi yksin kotiin oletettavasti kiljumaan.

Minun livahdettua töihin, Timo livahti koirien kanssa pentulenkille. Tyypit olivat olleet samassa paikassa kuin me eilen. Timo oli vaihdellut aktiivisesti kävelyn suuntaa ja pentunenkin oli ymmärtänyt tarkkailla isännän kummallisia pyrähdyksiä.

Minun käydessä kotona töiden välissä, ennätin olla vähän aikaa koirien kanssa. Yo-Yon kanssa jatkoimme maahan – seiso-treeniä, tämä meni hyvin. Takatassun nostaminen tasapainotyynylle on vielä vaiheessa. Ei oo heleppoo. Nanon kanssa jatkoimme samoja treenejä. Asennon vaihto on Nanon lihaksilla helppoa, mutta tarkkuutta tarvitaan lisää. Buffon kanssa on naksutin sisään ajettu. Lisäksi Naksuttelin etutassujen nostamista tasapainotyynylle.

Minun ollessa töissä oli kotona vallinnut tyyni ja rauhalinen mielentila….

Illalla kaikkien töiden jälkeen nappasin isot hihnaan ja kävin ihan mukavan pituisella lenkillä. Isot olivat hyvin tyytyväisiä tilanteeseen 🙂

Kuka vei lumet metsästä?

Aamulla poikkesin isojen koirien kanssa metsään lenkkeilemään. Koiruudet saivat tarpoa melkoisessa rapakossa, jotenkin joka paikka on ihan täynnä vettä. Metsän pohjat suorastaan lilluu vettä.

Lenkin jälkeen piti riehua hieman pihalla Buffon kanssa.

Isojen lenkin jälkeen oli täydellinen hetki pienelle koulutukselle. Yo-Yon kanssa tein hieman kakeja, istu-maahan. Menipäs Ukko nopeasti ja täsmällisesti 🙂 Lisäksi aloin naksuttelemaan takatassujen nostamista tasapainotyynyn päälle. Haastetta riittää! Nanonkin kanssa tehtiin vähän kakeja. Nyt molemmat tekevät niin hienosti, että pitää saada enemmän väliä tai ottaa mukaan seisominen. Nanonkin kanssa aloitin takatassujen noston. Huoh!  Buffon kanssa varmisteltiin vielä naksutinta. Kovasti olen jo alkanut miettimään, mikä on ensimmäinen naksuteltava asia… Kuvassa partaiset odottavat vuoroaan, Nanon treenatessa eteisessä.

Seuraavana olikin vuorossa pentulenkki. Minne lie lumet hävinneet koko metsästä,tai ainakin siltä alueelta… Koko kolmikolla tuntui olevan hyvin hauskaa päästessään kirmaamaan . Tänään mentiin pientä mäkeä ylös-alas ja ristiin-rastiin. Hyvää motorista treeniä meille kaikille.

Illalla pesin ja puunasin meidän likaisimman karvatassun. Yo-Yo oli kerrassaan superharmaa, niin paljon ennätti jo kuraa jäädä kiinni karvoihin. Melkoinen urakka, mutta nyt onneksi tehty. Myöhällä napsuttelin vielä kaikilta koirilta kynnet. Helppoa kuin heinän teko!

Kaupunkiloimassa 24.2.2014

Ihanaa 🙂 Riitan sairis on ohi ja pääsimme pitkästä aikaa yhdessä lenkille. Karvaiset olivat aivan innoissaan saadessaan käkriäiset mukaansa.

Helmi loikkii jäljestä toiseen 🙂

Buffo pentunen kasvaa kokoajan hurjaa vauhtia. Nyt on pantakin jo mennyt liian pieneksi, joten kauppaan tarvitsi suunnistaa. Pentunen oli tos reipas kaupassa, samoin kaupunkikävelyllä. Häntä tötteröllä edettiin ja kaikki ihmiset olisi tahdottu tervehtiä. Pitänee vissiin käyttää pentustakin aina välillä kaupungin pinnassa. Tämän jälkeen livahdin töihin, jolloin partaiset asettautuivat ovelle tarkkailuasemiin. Eipähän isäntäkin karannut ovesta heidän tietämättä.

Illalla yritimme ottaa Buffosta pönötyskuvia, mutta eihän niin vain onnistunut. Olisi pitänyt olla enemmän aikaa moiseen…. Myöhemmin minä lähdin Yo-Yon kanssa potkurilenkille. Eipä ihan onnistunut, kun höylä oli käynyt viemässä lumet pois tieltä. Siispä jouduin kantamaan potkuria mukanani…. Plääh!

Viikonloppu 22.-23.2.2014

Minulla vierähti lauantai koira-asioita opiskellen, joten omat koirulit olivat isännän hoidossa. Isännys käytti isot koiruudet lenkillä melkoisessa räntä / vessateessa.

4

Illalla harjoittelimme hieman tottelevaisuutta. Yo-Yon kanssa tein kaukokäskyjä, joissa oli mukavasti nopeutta. Lisäksi teimme vähän lihasjumppaa. Nanon kanssa treenasin myös kaukokäskyjä sekä käännöksiä. Lisää välimatkaa vain kakeen ja ne onkin jo mukavassa kunnossa. Buffon kanssa tutustuimme naksuttimen ihmeelliseeen maailmaan. Eli sisäänajo alkoi nyt. Paljon makkaraa… siitähän Buffo tykkää….

Sunnuntaina loikimme hyvissä ajoin agihallille. Harjoittelimme Buffon kanssa putkea. Nyt putki on jo ihan pitkä ja hieman mutkallakin. Tästä on erinomaista jatkaa. Yo-Yo pääsi esimerkkioppilaaksi mun vetämän ryhmän lihasjumppa osuuteen. Hienosti Ukko näytti millaista jumppaa agkoiran kanssa kannattaa harrastaa. Omissa treenesissää molemmat isot päättivät näyttää osaavansa putken pimeän pään hienosti. Se olikin toinen harjoiteltava asia tänään. Se toinen, leijeröinti, ei ollut Nanon vahvuus. Mutta Yo-Yolla koko rata sujui mallikkaasti.

Heti treenin jälkeen pääsimme Eevan ja Lupan kanssa juoksentelemaan ja vapaudesta nautiskelemaan. Tämä lenkki olikin viimenen heidän kanssaan vähään aikaan, sillä Eeva suuntaa ulkomaille reissuun. Höh! Lupa on vaan niin huippu juoksuttaja erityisesti Nanoa, ja muutenkin olisimme voineet heidät täällä seuranamme pitää.

Buffokin sai vielä sanoa heipat pihassa 🙂

Illalla isojen riemu repesi liitoksistaan. Otin esiin tasapanolaudan! Molemmat isot olivat aivan innossaan sllä treenaamassa, samoin tasapainotyynyllä. Buffokin sai kokeilla tasapainolautaa, eikä ollut siitä milläsäkkään.

Yo-Yo 5 vuotta

Tänään oli Yo-Yon oikea syntymäpäivä. Paljon onnea meidän ihana ja rakas Ukko <3 Aloittelimme päivän lenkkeillen. Isot olivat kanssani metsässä ja mukavaahan meillä oli.

Päivällä kävimme pentulenkillä lähimetsikössä koko perheen voimin. Siellä olikin tosi hyvä kiipeillä ja taiteilla puiden päällä.

Meidän suureksi harmiksi Ainon ja Iidan loma alkoi olla ohitse ja tänään he lähtivät kotiaan kohti. Harmistus ja ikävistys…. Onneksi meillä oli illalla treenit, joten kotiin ei tarvinnut jäädä ikävöimään. Yo-Yon kanssa otin seuraamista häiriön alaisena. Häiriöinä toimivat treenikaveri, joista osa oli polvillaan ja avoimissa käsissä oli nakkia. Hyvin saimme tuon houkutuksen ohitettua. Lisäksi teimme hieman avoimen luokan hyppyä sekä luoksetulon pysäytystä. Yllättävän mukavasti sujui 🙂 Nanon kanssa otin seuraamista häiriön alaisena, tästä päästäinen selvisi melkoisen mukavasti. Viimeisenä vuoroon pääsi pentunen. Sen kanssa harjoittelin kohtaktia sekä ihmisten lähellä olemista, mutta keskittymiskohde oli minussa. Hienosti jokainen koiruus selvisi omalla tasollaan. Treenin jälkeen Suvi ja Jukka tulivat luoksemme Kiran kanssa. Mahdotonta painimista ja vauhdin hurmaa oli ilmassa. Aivan mahtavat pentuset 🙂

Yo-Yon juhlat 20.2.2014

Timo käytti koko lauman aamulla lenkillä metsässä. Tänään porukan nopein oli Buffo, pentunen pääsi kulkemaan hangen pintaa pitkin. Toiset olivatkin uponneet hieman metsän pohjiin saakka.

Illalla oli sitten kauan odotettu päivä! Vihdoinkin oli Yo-Yon synttärit. Viime perjantaista lähtien kaksoset ovat suunnitelleet juhlia. Kutsukortit on valmistettu ja jaettu, ohjelmaa mietitty, tarjottavat puntaroitu moneen kertaan sekä koristeet suunniteltu sekä toteutettu. Huh! Tänään saimme vieraiksemme vanhempani, sedän ja pari tätiä,serkun sekä Timon veljen vaimoineen ja koirineen.

Jokaiselle juhlijalle oli valmistettu omanlainen hattu, kenellä kuvassa oli auto, kenellä kukkia ja kuu tai tikkari. Hatut kiltisti päissä aloitimme ohjelman. Taustalle tytöt olivat valinneet musiikiksi Tean levyn. Pullon pyörityksen avulla saimme jaettua Yo-Yolle lahjat. Ja vieläpä millaiset lahjat! Oli monenlaisia leluja ja makoisia herkkuja, saipa  Ukko jopa ruusujakin 🙂 Olipa Yo-Yolle puhekin valmisteltu sekä lauloimme luonnollisesti myös onnittelulaulun. Seuraaavana vuorossa olikin jo ongintaa. Tytöt ohjasivat kaikki reippaasti kauniiseen jonoon, jossa odoteltiin hyvin vuoroa. Kaikki ihmiset saivat pienet karkkilaatikot ja koirille oli parit puruluut laitettu pussiin (pusseihin oli kirjoitettu nimet, etteivät vain mene sekaisin…).

Herkkuina meillä oli banaani-mangokakku, jossa ei oltu säästelty kermassa eikä rahkassa. Lisäksi tytöt olivat koristelleet sen vihreillä koristeilla sekä kultaisilla (onhan Yo-Yo niin kultainen). Kakkua täydensi neljä gluteenitonta muffinssia, joista tökötti lakritsaiset kynnet. Kyseessä oli siis tassukakku! Erittäin kaunis ja hyvän makuinen 😀

Herkuttelun jälkeen tytöt järjestivät vielä seuraa johtajaa leikin, jossa aikuiset huomasivat olevansa paljon kömpelömpiä kuin tytöt sekä hitaampia. Mutta parhaamme teimme könytessämme sängyn yli ja pyöriessämme pientä ympyrää ja tehden loistavia sivupotkuja 😉

Kira pääsi ensimmäistä kertaa leikkimään Buffon kanssa. Nyt kokoero ei ole enää niin suuri, joten hyvillä mielin pystyimme nämä kaksi huimaa laittamaan samaan tilaan. Ja kyllä niillä olikin sitten mukavaa keskenään! Hyvänen aika, että kaksi koiruutta voikin juosta ja painia niin iloisesti. Molemmista näki suuren nujuamisen ilon.

5

Harmillisesti Timolla oli tänään iltavuoro, mutta kotiin tultuaan hänkin sai onkia sekä nauttia hyvää kakkua. Yo-Yo vaikutti erittäin tyytyväiseltä yllätysjuhliinsa. Ukon lempileikki oli ehkä seuraa johtajaa, jossa se kulki uskollisesti vaeltelevan porukan perässä.

Lomapäivä 19.2.2014

Tänään oli sekä isännällä, että emännällä melkoiset työpäivät. Siispä täydellinen lomapäivä koiruuksille 🙂 Isot yksilöt pääsivät kanssani aamun metsäilylenkille. Sää oli mitä mainioin, koska pakkasta oli vihdoinkin. -4 ja tuloksena lumettomat koiruudet 😀

Muutoin koirat ovat keränneet voimiaan meidän ollessa poissa kotoa. Buffokin oli ennätysajan jo kotosalla. Illalla Aino ja Iida rantautuivat resienssiimme, joten lepo olikin tarpeen. Tytöt viimeistelivät juhlien koristelua ja täyttivät kakun valmiiksi. Nyt on hyvä odotella huomista ja suuria juhlia. Lisäksi tytöt leikittivät koiruuksia kivasti ja Buffokin sai opetella kakaraleikkejä. Nano hoiti jälleen tyttöjen nukuttamisen mallikkaasti, siispä ihan levosta ei tämä päivä enkä mennytkään?

Lähes lentäen 18.2.2014

Tänään onkin se päivä, kun Buffosta tuli jo semi-iso. Eli eilen 3kk täyttänyt jässikkä muutettiin neljästä ruokailusta päivässä kolmeen ruokailuun. Eipähän tuo nuorimmainen ole onneksi pahasti vastaan sanonut, hieman haikumielellä keittiötä katsellut.

Aamulla Eeva ja Lupa tulivat meitä viihdyttämään. Koska lämpötila on edelleen plussalla, kuljimme kelkanjälkiä pitkin. Lunta ei onneksi tarttunut juurikaan tällä tavalla. Varsinkin Lupa ja Nano liikuttelivat raajojaan kiitettävällä nopeudella. Yo-Yokin juoksi huimien perässä, mutta pienemmät eivät vauhtia hiljennelleet.

Pihassa sama meno jatkui, paitsi porukkassa oli mys Buffo toikkaroimassa 🙂

Sisällä koirat jatkoivat leikkejään, samoin Iida ja Aino. Harmonista vierekkäin leikkiä siinä oli havaittavissa, tytöillä omat leikit ja koirilla omansa. Välillä koirat ottivat pienet unoset ja välillä leikkivät villisti.

Illalla käytin Nanon potkurilenkillä. Päästäinen on jo erinomainen juoksija. Ihana lenkki, parempi mieli.