Piiiitkästä aikaa sain aikaiseksi järjestettyä hakutreenit. Aina välillä kaipailee mahdollisuutta mennä valmiiseen pöytää, valmiiseen treeniin täällä kotikonnullakin, mutta itse sitä vain on järjestettävä. Mutta siis toiset tulivat valmiille ja kivasti porukkaa tulikin, saimme oikein mukavat ja rennot treenit pidettyä. Me treenaamme pelastushakua, eli partiointi on se juttu josta olen itse kiinnostunut. Tosin kyllähän pk-hakuunkin annetaan suvaitsevassa ryhmässämme mahdollisuus.
Nano pääsi ensimmäisenä pelastamaan maalimiehen. Sättärä meinasi seota housuihinsa, kun huomasi että saa ihan työliivit päälleen ja pääsee kunnon töihin. Tyyppi veti sellaisella vauhdilla ja tarmolla, että minäkin sain liikutella tappijalkojani tiuhaan tahtiin. Varmasti ja iloisena kääpiölassie kipaisi maalimiehelle. Maalimieskäyttäytyminen vaatii vielä hieman sipistelyä. Melko hyvin sheltti käyttäytyi, ihan pikkasen vaan piti poskesta lipaista.
Seuraavana meidän koirista töihin pääsi Yo-Yo. Ukolle olin päättänyt laittaa kaksi maalimiestä, toiselle 10 haukkua ja toiselle 5 haukkua. Yo-Yo ei meinannut millään pysyä housuissaan, vaan olisi ihan pakko ollut päästä vähän aikaisemmin liikkeelle. Luvan saatuaan Ukko meni reippaasti eteenpäin, sai nopeasti hajun vajassa piileskelevästä maalimiehestä ja riensi reippaasti lumihankien läpi pelastettavalle. Yo-Yo löysi hienosti oven vajaan ja meni sisälle ilmaisemaan. Olipas se iloa korville. Yo-Yohan ei makupaloja haussa palkaksi laske, vaan kunnon leikki pitää mielen sopivan virkeänä. Toiselle maalimiehelle oli varsin pitkä matka. Yo-Yon työnintoinen vire pysyi erinomaisesti sopivalla tasolla. Kovin kaukaa Ukko hajun sai ja niinpä sitä taas mentiin. Nyt taas sain todistaa sen, ettei ukkikoira silmiään käytä näissä tilanteissa. Hajun perässä meni vaikeaa reittiä ja maalimies löytyikin hieman yllättävästä suunnasta. Hitsiläinen, että tuon partiksen toimintaa on superihanaa katsella.
Viimeisenä oli vuorossa meidän töhötin, Buffo. Buffollakin meinasi olla vaikeuksia kestää ajatusta tulevista tehtävistä, joten liivin päälle pujottamisessa oli hieman hankaluutta. Iloa ja onnea oli vaan niiiiin paljon. Alussa partioidessa Buffo kävi minulta välillä tarkistamassa, että onhan kaikki ok. Siinä näkyi nuoren koiran vielä epävarmuus, edellisestä kerrastakin oli luvattoman pitkä aika. No, hajun saatuaan Puhveli ei enää varmistuksia kysellyt vaan paineli reippaasti maalimiehelle. Paitsi, että reitillä oli ikävästi keppi jonka ohittaminen oli ensin hankalaa. Maalimiehelle päästyään totesin, että maalimieskäyttäytymistä saamme harjoitella vielä jonkin verran. Kun sitä rakkautta vain ylipursui, niin pakkohan siinä oli pelastettavan naama puhdistaa. Buffollekin oli kaksi maalimiestä. Toiselle oli mukavan pitkä siirtymä. Nyt varmisteluja oli todella paljon vähemmän kuin alussa. Puhvelikin pinkaisi reippaasti maalimiehelle lumen läpi, vain nenäänsä luottaen.
Illalla teimme vielä hieman takapäänkäyttötreeniä. Jokainen koira on edistynyt asiassa aivan valtavasti. Nyt kun emäntä on huomannut, että liikkua voi kahteen suuntaan korokkeen päällä. Molemmat suunnat alkavat jo kaikilla koirilla olla edes auttavasti hallinnassa. Nyt vaihdetaan vaihtelun nimissä treenin aihetta. Luopumisesta emme toki vielä luovu, vaan sitä jatkamme vielä jääräpäisesti 🙂
Kirjoitettu 31.01.2016 klo 22:47, viimeksi päivitetty
31.01.2016 klo 22:48.
Jos ei ollut pakkaset mukavat, ei ole nämä suvisäätkään. Pelloille, jäälle eikä metsään ole mitään asiaa, koska koirat muuttuvat lumipalloiksi alta aikayksikön. Aamusella kävimme ketkuttelemassa potkurilla lenkin. Olimme sen verran aikaisin liikenteessä, että aurat eivät olleet vielä kulkeneet. Siispä ei ollut vielä kamalan liukastakaan. Mutta yön aikana sataneet 3cm lunta imeytyivät koirien tassuihin aikas tiiviisti. Timo oli vielä käynyt päivällä toisen lenkin hihnaillen koiruuksien kanssa, käytyään ensin yrittämässä metsäautotielle. No, auraamattomalle tielle ei nyt enää ole mitään asiaa meidän autoilla.
Illalla naapurin kääkät ja Vili sekä Riitta kävivät ilahduttamassa eloamme. Iiris leikki jälleen matoa poikien edessä. Lyyli toivoi Timolta rapsutuspalvelua. Vili taas huikenteli vähän siellä sun täällä ja keskittyi olemaan söpö.
Kaikkien kolmen turkit käytiin taas läpi näin lauantai-illan huumana. Lumipallot, tossut sekä pannat olivat saaneet hieman sotkua aikaan turkissa. Onneksi pääsimme kuitenkin suhteellisen vähällä, turkit suoristuivat aikas mukavasti.
Kirjoitettu 30.01.2016 klo 23:52, viimeksi päivitetty
30.01.2016 klo 23:52.
Koirat alkavat jo hiljalleen luovuttaa mun kanssa, toteavat että olen toivottoman erikoinen emäntä. Ruokailut jatkuvat edelleen luovuttamisen kautta minun kädestä, eli karvakasojen mielestä eivät ole saaneet pöperöä vatsaan kohta viikkoon. Tosiasiassa annoskoot ovat taas suurentuneet pakkasten jälkeen. Mutta kun leikkimällä saatua palkkaa ei lasketa ruuaksi, ovat koirat olleet miestään kovinkin paastolla.
Potkurilenkillä emme törmänneet talventörröttäjiin emmekä muihinkaan kummallisiin ilmiöihin. Saimme mennä kaikessa rauhassa teidenkuninkaina pitkin katuja. Olen vakaasti päättänyt muuttaa käsitystäni talventörröttäjistä ja muista ojannuolijoista pikkusiskon kanssa käytyjen keskutelujen jälkeen. Minun pitäisi olla aina reilu ja rehti koirilleni. Siitä huolimatta raahaan ne törröttäjien ohi kiltisti, vaikka toisen koira örisee ja puhisee kolmikolle. Nyt tuli tälle loppu! Olen aktiivisesti päättänyt käyttäytyä aivan samalla tavalla. Jos vastaantulija pysähtyy ja laittaa koiran istumaan (ei muuten oo koskaan pysynyt istumassa,vaan aina hyökkää), teen minä ihan saman. Siinäpä sitten istutetaan koiria vaikka myöhään iltaan. Tai jos kaveri loikkaa ojaan, teen minäkin saman. Olla nökötetään ojassa sitten ihan pitemmän kaavan mukaan. Onneksi äiti ja isä on usein tavoitettavissa, voivat tuoda tarvittaessa evästä tai makuupussin. Niin! Olen reilu koirilleni, sehän on kuitenkin tärkeintä koiran kohtelussa.
Illalla kävin Aktiivikoirien rallyratatreeneissä. Kertoilin innoissani valaistumisestani viime viikonloppuna. Toivottavasti treenikaverit saivat niistä jotain ajateltavaa ja pohdittavaa omaankin toimintaan. Itsellä on ainakin taas kirkkaana ajatus kuinka edetä ja vieläpä minnepäin. No, päätinpä viedä pidemmälle päivän reilu-emäntä-ajatuksen. Olin siis liikkeellä ilman yhtään koiraa. Otin osaa rataantutustumiseen ja kuljin radan reippaasti virtuaalikoiraani ohjaten. No -20 sieltä tulla tupsahti, kuinkas muutenkaan. You know, Katja! Mutta hyvin opettavaista se oli, outoilua varmasti monen mielestä. Täytyy saada omaan toimintaan liikkeet varmaksi, ennen kuin ne tekee koiran kanssa. Ehkä minusta vielä kuoriutuu hyvä emäntä, joku kaunis päivä?
Kotona koirat väittivät, etteivät ole koskaan saaneet tehdä yhtään mitään. Hellyin ja toteutin kainon toiveen saada puuhailla. Yksi kerrallaan tein hieman takapäänkäyttötreeniä jokaisen koiran kanssa. Voi hyvänen aika miten kolmikon aivot surrasi taas ihan kamalasti. Mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, että jokaisen pyöriminen on parantunut mukavasti. Olen iloinen, kun koirani ovat iloisia 😀
Kirjoitettu 29.01.2016 klo 22:36, viimeksi päivitetty
29.01.2016 klo 22:39.
Jopa näin jääräpää oppii jotain. Nimittäin, ettei tälläisella kelillä ole mitään asiaa pellolle tämän lauman kanssa. Siispä kikcspark esille ja tietä pitkin etenemään. Tänään ei ollutkaan reitin varrella talventörröttäjiä. Vain yksi koiranulkoilluttaja ja sekin Riitta kolmen koiransa kanssa. Siinä sitä jatkettiin molemmat reippaasti omaan suuntaamme, eikä ollut mitään ongelmaa. Koirien mielestä olisimme voineet jatkaa ketkuttelun jälkeen vielä pellolle, mutta onneksi minun piti valmistautua töihin. Siispä säästyin julman suurelta sulatteluoperaatiolta 🙂
Illalla teimme hieman peräpäänkäyttötreeniä. Kaikki kolme töhöttivät aivan innoissaan saadessaan tehdä edes jotain, edes joskus. Takapuolen heittäminen oikeaan on kaikille kolmelle miljuuna kertaa helpompaa kuin vasemmalle. Tunnen piston sydämessäni, onkohan treeni ollut liian yksipuolista? No, on! Lisäksi teimme kaukokäskyjä lyhyellä matkalla, todella nopealla temmolla. Kukaan koirista, erityisesti Yo-Yo, ei ilahtunut treenin lyhyydestä. Hieman oli tönimistä ja tökkimistä, vihjailua toiminnan jatkamisesta. Hyvä näin 🙂 Onpahan ainakin oppimisen halua ja treeni-intoa pojilla.
Kirjoitettu 28.01.2016 klo 20:59, viimeksi päivitetty
28.01.2016 klo 21:00.
Tänään oli se päivä… Pääsimme lenkkeilemään isolle pellolle ja järven jäälle. Potkurilla pinkaisimme pellolle, samalla saimme pienen alkulämmittelyyn tulevaan revittelyyn. Eilen tullut ja tuprunnut lumi oli piilottanut moottorikelkanjäljet lähes kokonaan. Mutta kukas jälkiä kaipaakaan, kun on mahdollisuus rämpiä iloisena umpihangessa. Alku sujuikin erinomaisesti. Koirat nauttivat, samoin emäntä. Jäälläkin uskalsimme liikkua lähes vapautuneesti, ainahan sitä pitää jonkin verran jännitellä.
Paluumatkalla lunta alkoi kertymään koiriin pelottavalla tahdilla. Nano joutui pysähtelemään ja odottamaan, että emäntä hajoittaa paakkuja jonka jälkeen jalkoja pystyi taas nostelemaan. Buffon piti tietysti työntää naamaansa lumihankeen ja tuloksena oli sellainen panssari silmien edessä, ettei mitään voinut nähdä. Tietysti yritin pitää naamaakin suhteellisen hyvin puhtaana, mutta heti puhdistuksen jälkeen Puhveli työnsi kirsunsa hankeen. Siispä nuorimmainen käveli lähinnä tuntoaistinsa avulla, tassuilla kokeili mistä on joku kulkenut ja näin pysyi mukana polulla.
Näiden lumipallokoirien takia oli pakko lyhentää lenkkiä, vain reiluun tuntiin 🙁 Ja minulla kun olisi ollut aikaa lenkkeillä pidempäänkin… Melko loppuvaiheessa rämpimistä katsoin taakseni ja näin pudonneen tossun loistavan hangen pinnalla kauempana. Yo-Yolle vain käsky “lelu-lelu” ja niin Ukko haki tossun minulle. Vähänkös olin ylpee!
Useasti toistetun koirien puhdistuksen jälkeen pääsimme tielle takaisin. Eihän Nanosta ollut kulkemaan jättipallojen kanssa ja Buffokin oli näkökyvytön lumipäänä. Eipä siinä… Soitto isännälle, joka hakikin kaksi nuorinta autolla kotiin. Minä ja Yo-Yo kuljimme uskollisesti koko matkan Kumpulaan.
Illalla pääsimme vielä agilityilemaan, kerrankin minulla ei ollut töitä eikä ollut pakkasta. Kaikkien kolmen kanssa sain taas tehdä mukavaa harrastusta. Koirista, ja itsestänikin, huomasi että edellisestä kerrasta on aivan liian pitkä aika. Hieman tökki ohjaaminen ja ohjauskuviot, mutta koirat yrittivät paikata emännän puutteet. Täytyy sanoa, että niistä on tullut tosi hyvä siinä <3
Kirjoitettu 27.01.2016 klo 23:21, viimeksi päivitetty
27.01.2016 klo 23:22.
Mie niin tykkään potkukelkkailusta. Siispä koirat hihnaan ja baanalle 🙂 Samalla matkaa taittaessani tein tieteellisen tutkimuksen koirien kohtaamisista. On todellakin helpompaa ohittaa kolmella koiralla yksi kuin toisinpäin. Ainakin näin kanssaeläjät näyttävät ajattelevan. Yhden koiran kanssa jäädään talventörröttäjäksi johonkin tienlaitaan ja odotellaan, että minä kirmaan reippaasti ohi kolmen koiran ja potkurin kanssa. Voi että, ottaa pattiin tuollainen! Liikkuisivat edes, mutta kun pitää vain seisoa ja parhaat antaa koiransa hyökkiä meitä kohti. Pitäiskö minunkin jäädä sivuun seisomaan? Siinäpä sitten seistäsiin maailman tappiin asti tienpientareella. Mutta muuten nautimme täysillä kelkkailusta.
Olin jo kurvaamassa omaan pihaan reilun tunnin potkuttelun jälkeen. Nano katsoi kuitenkin niin haaveilevasti pellolle päin, että pakkohan sitä oli sinne mennä. Innosta puhkuen koiruudet juoksivat ja lumi pöllysi. Aivan järkyttävän kovalla vauhdilla nämä velloset juoksevat yhdessä. Ihan selvästi kukaan ei tiedä kuka jahtaa ketäkin. Nautinnollista näitä riekkupettereitä on katsella.
Lisäksi treenailimme tänään luopumista. Hauskaa ja uudenlaista treenaamista riittää vaikka kuinka. Tämä alkaa olla hyvällä alulla.
Kirjoitettu 26.01.2016 klo 22:33, viimeksi päivitetty
26.01.2016 klo 22:33.
Torstai mennä huristi verenpaineita nostattavassa autonehjäyksessä. Kaksi korjaamoa, väliä 100 km, eri diagnoosit ja mitään ei kuitenkaan autolle tehty. Ihan ei löytynyt etsimälläkään itsestäni zen-henkeä, joten päätin ettei koiria kannata edes yrittää kouluttaa.
Perjantaina aamulla pakkasin Yo-Yon autoon ja suuntasimme kohti Tamperetta. Manseen kaveriksemme tulla tupsahtivat sisareni Katja sekä Napi. S-hotell Torni oli miellyttävä uusi kokemus, koirahuonekin erittäin siisti ja hotellin tasoinen. Hieman meitä arvelutti kokolattiamatot, kuinkahan niiden käy aikojen saatossa. Huone oli myös miellettyvän suuri, joten häkit mahtui hyvin ja huoneessa pystyi liikkumaankin. Suihku vaikutti melkoisen hyvälle koiran pesuun, ehkä hieman ahdas, mutta kyllä siinä olisi tarvittaessa partaisen pessyt.
Oihan viikonlopussa tietysti muutakin ohjelmaa kuin vain laiskottelu ja syöminen. Osallistuimme Koirakoutsin rally-tokoleirille. Puitteet oli aivan mahtavat, lämmin suuuuuri halli ja todella taitavat sekä innostavat kouluttajat. Ensimmäisellä luennolla huomasin kuinka, hupsista heikkaa vain, olen oikonut kouluttamisessa aivan liikaa. Suurimmaksi osaksi tietämättömyyyttäni ja ymmärtämättömyyttäni. No, palaanpa sitten lähtöruutuun ja korjaan tilanteen.
Loppupäivä menikin pienryhmissä, joissa harjoittelimme seuraamista, käännöksiä sekä kestoa. Ei ollenkaan helppoa, jokaisessa kohdassa oli jotain parannettavaa. Mutta hienosti me pärjättiin. Samalla tavalla myös Napi ja Katjakin. Molempien koirat jaksoivat äärettömän hyvin tehdä pitkän päivän töitä. Minä kyllä osasin tehdä koiran työt vaikeaksi sähläämisellä ja vielä kun en osaa sääntöjä… Voi Yo-Yo parka! Mie olin niin ylpeä sekä koirista että ohjaajista 😀 Ilta menikin pienoisella kävelyllä, lepäämisellä sekä ruokaillessa. Oltiin sen verran nakit ja muusit, että ei järjellistä ajatusta päähän oikein mahtunut.
Sunnuntain luento vahvisti ajatustani. Palaamme kohtaan -10, alkukaan ei ole riittävä. No, onneksi meillä on aikaa ja voimme tehdä sen hyvillä mielin. Päivän käytännöntreeneinä olivat rataharjoitus, hypyt-putki-merkki sekä peräpään käyttö. Aivan ihania treenejä, kannustavaa ilmapiiriä sekä mukavaa seuraa. Tänäänkin koirat pärjäsivät upeasti. Paljon on vielä opeteltavaa, mutta paljon me jo osattiinkin. Välillä piti vähän hullutellakin ja tehdä ultimahäiriöitä, katsoa onko koirat kuulolla. Oli ne <3 Pitkä kotimatka kului osittain puhelimessa, mutta osittain koettua miettien ja tulevaisuuteen tähdäten.Olipas muuten pitkä matka ajella, mutta hitaasti ja turvallisesti pääsimme omaan kotiin takaisin.
Leiri oli harvinaisen hyvin järjestetty. Aikataulu piti paikkansa, kouluttajat eivät lusmuilleet ja positiivista sekä rakentavaa palautetta saimme roppakaupalla. Sain käytännön ohjeita kuinka edetä sekä tokossa että rallyssa. Luopumista, sitouttamista, kestoa tehdään jatkossa paljon, todella paljon. Takapään käyttöä tehostamme jokaisen turren kanssa tuhatta ja sataa. Ja minä lupaan lukea ne säännöt! Sitten, kun… Koirat jaksoivat aivan huipusti ihan viimeiseeen treeniin saakka. Jippii! Ja koirat saavat ruokansa mahdollisuuksien mukaan minun kädestä. Tämä päätös on hieman haastavaa, sillä pojathan syövät raakaa. No, löysimmät ruuat ja ristot olkoot kupista sekä vinyylihanskat auttavat ruokintaa edes jotenkin hygieniseen suuntaan.
Tänään oltiin vain ja yriteltiin toipua rankasta viikonlopusta. Niin ihana ja antoisa kuin se olikin, olin aivan puhki. Aamusella kokeilin ruokintaa käsin. Hmmm… sottaista, joo. Partisten hiukset pitää laittaa ajoissa kunnolla, jos meinaa nähdä minne ne silmämunat katselee. Ja maton voisi siirtää aina sivuun. Luopumisen mestari oli yllättäen Buffo, joka on yleensä se kaikista ahnein syömäri. Lisäksi ennätimme käydä potkukelkkailemassa ja pellolla vapaana juoksentelemassa. Koirat vartioivat minua aktiivisesti, etten vain karkasi minnekään jännään paikkan ilman heitä. Ja itsellä on kamala työ jarrutella itseäni, että saisimme levättyä kunnolla leirin jälkeen. Ja minä saan tehtyä asiat itselleni musta-valkoiseksi, kriteerit kohdalleen.
Kirjoitettu 25.01.2016 klo 23:15, viimeksi päivitetty
25.01.2016 klo 23:16.
Eilinen meni koirilta ihan harakoille. Pakkanen paukkui nurkissa, joten edelleen ei jäälle päässyt. Lisäksi emäntä huiteli töissä ja isännälläkin oli päivystys. Ihan hoidotta ei koirat kuitenkaan olleet, mutta perushoitoon kaikki rajoittui. Mut ajatellaan niin, että eilen oli täydellinen lepopäivä.
Tänään pakkasta oli enää -28 astetta, viisi astettä vähemmän kuin eilen. Pellolle siis suuntasimme askeleemme. Olipa ihana katsoa, kuinka koiruudet kirmasivat lumi pöllyten ja karvat liehuen.
Päivällä oli ohjelmassa kynsien leikkausta. Nano oikeasti rakastaa sitä toimenpidettä yli kaiken. Jos se saisi valita, olisi sen vuoro joka välissä. Vähintäänkin. Sisätottikseen jouduimme tänäänkin tyytymään. Kaukokäskyissä täytyy seisomista vahvistaa jokaisen koiran kohdalla. Buffo noutaa hienosti pohjoisesta etelään päin, mutta toinen suunta ei onnistu. Tai sit toisessa suunnassa on vain niin paljon enemmän häiriötä tai jotain. Kunpa pääsisimme kunnon halliin treenailemaan…
Illalla jatkui huolto. Kaikkien koirien karvat oijottiin ja takkuja vähenneltiin. Tossut ja pannat tekevät tehtävänsä, oijottavaa riitti ihan kiitettävästi.
Kirjoitettu 20.01.2016 klo 21:52, viimeksi päivitetty
20.01.2016 klo 21:52.
Eilen illalla oli pakkasta vain-18. Haaveilin, kuinka veisin koiruudet pellolle ja jäälle kirmailemaan. Haaveeksi se sitten vain jäi. Aamulla pakkasta oli -27. Sillä säällä ei pääse edes lähilammelle matkalle jäätymättä. Onneksi Timo käytti koiruudet pellolla hieman päivemmällä, pakkanen oli hieman laskenut.
Nano haastaa Buffon juoksukisaan.
Nano luottaa vikkelyyteensä kuin pässi sarviinsa.
Koska pakkaset jatkuu ja jatkuu, jouduimme tyytymään taas eteistottisteluun. Yo-Yon kanssa kaukokäskyt sujui kuin unelmissa. Nanon kanssa myös kaket onnistui loistavasti, myös liikkeestä seisomaan jäämiset. Buffon kanssa otin kerran vauhdittoman noudon ja se onnistui suurella innolla ja taidolla! Noutoja siis harvoin ja valitusti tälle pojalle, ettei siitä tule puuduttavaa. Myös kaket takapalkalla meni myös kivasti. Olipa ihania onnistumisia jokaisen koiran kanssa 🙂
Kirjoitettu 18.01.2016 klo 22:10, viimeksi päivitetty
18.01.2016 klo 22:10.
Minun kertaillessa tokokoetoimitsijan kurssia Nurmeksessa, oli talon urospuoliset nautiskelleet lauhtuneesta säästä lumisateessa.
Joskus kuvaaminen onnistuu paremmin, joskus…
Joskus partis vain sotkeutuu itseensä 😀
Supetusasiaa vauhdissa?
7
Kirjoitettu 17.01.2016 klo 23:39, viimeksi päivitetty
17.01.2016 klo 23:39.