Kumpulan karvaiset kaverit

  1. Koirat

  2. Uutiset

  3. Blogi

  4. Galleria

  5. Vieraskirja

  6. Yhteystiedot

Blogi

Metsään 25.4.2012

Riitan ja kääkkien kanssa lenkille aamusta. Hmmm… Jospas kokeilisimme rohkeasti lähistön metsäautotietä? Sinnepä siis :D Hyvinhän siellä pääsi liikkeelle, mitä nyt upposimme nilkojamme myöten mutaan. Yo-Yoa ei oikein edes uskaltanut katsella, sen verran mutaa ja kuraa näytti turkkiin tarttuvan. Mäelle käveltyämme tilanne näytti ensin huonolle, metsät täynnä lunta. Onneksi huomasimme aukon jonne pääsimme kulkemaan. Jippii! Olimme vihdoinkin metsässä. Jo tätä on odotettukin :) Koiratkin ilmaisivat ilonsa päästessään metsään kirmailemaan.

Ylitsemme lensi pari joutsenta, joista onnistuin ottamaan muutaman  kuvan :)

Illalla oli Aktiivikoirien tottistelut. Yo-Yon kanssa tein seuraamisen rytmin vaihdoksia, jotka sujui pienen muistuttelun jälkeen hienosti. Lisäksi muutamia vasemmalle käännöksiä, joissa takapää liikkui hyvin. Henkilöryhmän jälkeen koiruus pois ja odottelemaan Nanon vuoroa.

Nanolla alkaa olla jo jonkin verran ymmärrystä seuraamisesta. Kavereiden mielestä Päästäinen oli mennyt paljon viikon aikana eteenpäin. Epäilivät meidän treenaavan salaa. Me mitään salaa treenata, tännehän minä kaiken kirjoittelen :D Mutta siis seuraaminen alkaa jo hieman parantua, sivulle tulossakin olemme edenneet. Lisäksi otin nopeita maahan menoja, väliin käskin istumaan. Hieno pieni koira osasi!

Lopussa oli suuren häiriön paikallaolo. Nanolle esim Nillan lähteminen vierestä oli ensimmäisellä kerralla liikaa, mutta siitä se paremmin jo paikoillaan pysyi. Kesti jopa hienosti minun tekemän häiriön kiertämällä takaa. Taitava siitä tulee :)

Kirjoitettu 25.04.2012 klo 23:24.

Koiranpäivä 24.4.2012

Aamulla tuli vettä taivaalta välillä enemmän, välillä vähemmän. Mutta sää ei ole  mikään este lenkkeilylle, joten eipä muuta kuin liikuskelemaan. Mukaan saimme Riitan kääkkien kanssa.  Pojat olivat aivan villeinä, eihän tyttöjä olla nähty pitkään aikaan. Kääkät laitettiin samoin tein riviin ja järjestykseen, kenellekään ei jäänyt epäselväksi kenen pillin mukaan lenkin tahti kulkisi.

Koiranpäivän kunniaksi koirat saivat lepopäivän. Pojat keskittyivät luiden järsimiseen sekä turkista hiekan karistamiseen lattialle. Meneehän se näinkin  :D

Kirjoitettu 24.04.2012 klo 22:34.

Käännöksiä 23.4.2012

Timo hilippasi lenkille koiruuksien kanssa aamulla. Pikkupakkasessa kierretyllä lenkillä ei juurikaan tassuihin kuraa tarttunut.

Sain jonkun kumman puuskan ja aloitin Nanon kanssa treenaamisen. Seuraamista vahvistin naksuttimella, ja siitähän tulikin jo paljon tiiviimpää. Lisäksi hieman perusasentoa sekä nopeita maahan menoja ja istumisia. Kyllä se Päästäinenkin pian oppii :-) Yo-Yon kanssa otin muutaman käännöksen vasemmalle. Josko nää tästä paranisi.

Yllättävän iltavapaan turvin lähdin Yo-Yon kanssa treenailemaan Sonjan ja Ilpon kaverina. Meillä oli aiheena seuraamisessa rytmin muutokset sekä käännökset vasemmalle. Ukkohan on oppinut kaikein moisia tarvittavia juttuja kirjan päällä nukkuessaan. Todella hyvät ja paljon mietittävä! Loppupäivä menikin kotona leikkien ja telmuten :D

Kirjoitettu 23.04.2012 klo 22:21.

Kuhmossa 22.4.2012

Kaikkea tää koirahöperyys teettääkin :-) Aamulla varhain koiruudet autoon ja nenät kohti Kuhmoa. Pääsimme mukaan yhteistreeneihin, paikalla porukkaa Valtimolta, Nurmeksesta sekä Kuhmosta meidän lisäksi. Ensin paikalla oleminen Yo-Yon kanssa. Samassa ryhmässä oli paljon koiruuksia, sekä yleisön koiruudet. Joku naksutteli jatkuvasti sekä koirat karkaili paikoiltaan. Minä olin tietenkin piilossa, joten saatoin vain arvailla mitä kaikkea siellä tapahtui. Eräs koirista murisi, joten omistaja meni paikalle ilmoittamaan mielipiteensä tilanteesta sekä poistamaan häirikön paikalta. Moni koiruus nousi sirkuksen aikana, muttei meidän Yo-Yo. On se vaan taitava!

Nanon jaksoi olla paikalla jo reilun kaksi minuuttia. On se Päästäinenkin oppinut jotain :)

Yo-Yon kanssa kokeilimme avoimen luokan liikkeitä. Milloinkas tyypistä on tullut noin taitava? Luoksetulon pysäytyskin oli jotenkin tarttunut Ukon mieleen. Maahan meno oli jonnekin häivinnyt, kummallista.

Nanon kanssa teimme seuraamista, perusasentoa sekä maahan menoa. Pienen pieni Päästäinen onnistui työskentelemään hienosti uudessa ympäristössä. Nyt kun vielä saisi opettua näitä asioita lisää :-)

Siirryttyämme ulos kentälle otin Yo-Yon kanssa ruutua. Meneehän Ukko vauhdikkaasti, muttei ymmmärrä ollenkaan missä pitäisi olla. Eli palaan takaisin lähtöön ja aloitan naksulla vahvistamaan toivottua käytöstä.

Illalla koiruudet pääsivät isälleni hoitoon. Hyvin menneen ajan jälkeen Yo-Yo erityisesti huomautti hoitoon jättämisestä. Hupsu koiruus :D

Kirjoitettu 22.04.2012 klo 22:44.

Lauantain lötkyilyä 21.4.2012

Lauantai sujui meillä leväten. Tai siis immeiset olivat mahdollistamassa agilityn ilot talkoilemalla esteitä kuntoon ja koiruudet lekottelivat kotona. Tasan ei käy onnenlahjat :) Minun ollessa töissä, koirat lepäilivät. Joten toivottavasti virtaa riittää tulevissa treeneissä.

Kirjoitettu 22.04.2012 klo 22:02.

Vienon kaverina 20.4.2012

Töiden välissä käväisin lenkillä koiruuksien kanssa. Kelirikko sekä sulaneet jäät aiheuttavat hankaluutta löytää lenkkimaastoa. No, onneksi pääsimme kuitenkin edes jonkinlaiselle pyrähdykselle.

Illalla saimme nautiskella Sonjan ja Vienon kanssa treenaamisesta. Vieno mammasen vatsa alkaa jo pyöristyä lupaavasti, laskettu aika onkin jo 25.5. Sonjan valvovan silmän alla keskityimme erityisesti vasemmalle käännöksiin sekä seuraamisessa vauhdin muutoksiin. Huh! Siinäpä onkin tekemistä :D

Jossain vaiheessa meillä oli molemmat koirat kentällä ja kävelimme vierekkäin kaikessa rauhassa jutustellen kentän toiseen päähän. Koiruudet seurasivat aivan huipusti toisiaan näkemättä, irti. Jotenkin tuli kerrassaan huippu tunne, jotain olen tehnyt oikein :)

Kirjoitettu 22.04.2012 klo 21:54.

RumaRakki 19.4.2012

Koirat pääsivät aamulla lenkille ja sen jälkeen autoon kököttämään pidemmäksi aikaa. Minä käväisin töissä ja siitäpä matka sitten jatkui. Mirvan kanssa tapasimme ABC:llä Nurmeksessa, jossa hän koirineen pomppasi kyytiimme. Ja jälleen keula kohti Kajaania.

Nano pääsi Jompen jälkeen agilityilemaan. Nano pieni päästäinen oli erittäin reipas. Tyyppi on nopea kuin salama ja erittäin ohjausherkkä. Enpä olisi osannut arvata, että Nappula osaa jo noin monia asioita. Saimme tehtyä hyvän ohjeistuksen turvin pitkähkön radan pätkän. Aivan ihanaa! Välillä etenimme kuin itsestään, välillä tökki enemmän kuin tarpeeksi.

Yo-Yo oli koiristamme viimeisenä vuorossa. Ukolla olikin tekemisen iloa enemmän kuin yhden partiksen verran. Olikin jännä, kuinka suurelta ja mahtavalta Yo-Yo tuntui Nanon jälkeen. Hypythän liisivät pitkälle ja koira hurahti ohitseni kuin pyöremyrsky. Yo-Yokin on opinut paljon talven aikana ja hetkittäin tuntui kuin meillä olisi ollut ajatusyhteys, sen verran taitavasti meillä meni yksiin.

Erikoismainintana täytyy sanoa rengas. Este, jonka sain sössittyä aikoinaan Gizmon kanssa, sitten Ticon ja Roon kanssa olikin jo aivan kamalaa. Mutta mitäs nämä nykyiset kullan murut? Molemmat sujahtivat innoissaan juuri oikeasta kohdasta, meille vieraan näköisestä esteestä, ilman erikoisia ohjauksia. Lähellä oli onnen kyyneleet, kun mietin kuinka taitavasti molemmat suorittivat aikaisemmin mahdottomaksi luokitellun esteen.

Treenien jälkeen kävelimme vielä jonkin verran. Mirvan koiruudet olivat irti, minulla hihnassa. Kävelimme iloisina eteenpäin, ja Jomppe sekä Heppu jäivät jotain haistelemaan. Yht’äkkiä sheltit rynistivät eteenpäin Yo-Yon ohitse molemmin puolin, niin läheltä että Yo-Yon karvat pöllysivät. Ukko, the teräshermo, oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihana koiruus!

Kirjoitettu 20.04.2012 klo 22:52.

Aktiivikoirilla 18.4.2012

Käväisin koiruuksien kanssa aamulla lenkillä. Loska ei poikien menoa hidastanut, vaan täysillä eteenpäin oli ajatus. Olipa siinä taas menemisen onnea ja autuutta :D

Illalla oli aktiivikoirien tottistelut. Yo-Yo pääsi ensin töihin. Otin hieman avoimen luokan hyppyä, ei mitään ongelmaa. Lisäksi otimme huviksemme henkilöryhmään, tulipahan hieman haastetta seuraamiseen. Alun tuttujen tervehtimisen jälkeen Ukko keskittyi kivasti minun kanssa tekemiseen. Lisäksi pieni paikallaolo Sinjan treenatessa nenän edessä. Onnistui tämäkin. Mie olin hyvin iloinen päivän treeneistä.

Nano puolestaan osasi olla oma hömelö itsensä. Aivan alussa ei itsehillintää ollut riittävästi, tyyppi juoksi katsojia tervehtimään. Onneksi Päästäinen tuli pian luokseni ja pystyimme aloittamaan treenin. Luoksetuloissa Nano pomppaa kummallisesti, joten otin tosi lyhyellä välimatkalla. Tällöin ei turhia pomppuja ilmaantunut.  Lisäksi otin hieman seuraamista. Tässä ollaan menty suuri asken eteenpäin :D Lopussa oli ryhmäpaikalla olo. Nanotin pääsi mukaan ja hienostihan Päästäinen paikoillaan pysyi.

Nanon kanssa treenaaminen on ylihaastavaa. Päästäinen yrittää olla kaikin tavoin minulle mieliksi ja silloin liika yrttäminen kostautuu. On tää haasteellista….

Kirjoitettu 19.04.2012 klo 00:06.

Agilityilyy 17.4.2012

Aamulla lenkin pyrähdys, koirien ruokkiminen ja töitä kohti. Koirat olivat hieman eri mieltä meidän aikatauluista, mutta minkäs voit.

Illalla kävelimme koko perhe agihallille. Timo lähti mukaan kummastelemaan esteitä estevastaavan roolissa, kuvaamaan koiria sekä ihmettelemään taitavia koiria. Yo-Yon kanssa oli keppiä sekä keinua ja pieni radan pyöräytys. Olipas mukavaa :) Yo-Yo on selkeästi innostunut ja motivoitunut harjoittelusta.

Nanon ryhmän kaikki tytöt ovatkin nyt juoksussa. Mutta Hepun ja Nanskin treenaamista ei estä mikään eikä kukaan. Kepit sekä kontaktit olivat ryhmän suuri ohjelma. Lisäksi teimme pienen pätkänrataa. Ensimmäiselllä kerralla pätkä sujui todella hienosti, toisilla kerroilla saimme aikaan töksähdyksiä. Mutta olipas mukavaa nähdä Nappula vauhdikkaana.

Kirjoitettu 18.04.2012 klo 00:13.

En kehtaa päivä 15.4.2012

Aamulla yritin esittää kovin nukkuvaa, ja taisin onnistuakin siinä. Siispä Timo käytti koiruudet hihnalenkillä. Näyttelijän taitoni lähestyvät selvästi pian täydellisyyttä. Päivemmällä olisi kehtuuttanut tosi paljon lähteä lenkkeilemään. Ärsyttävän kelirikon aikaan ei oikein ole asiaa sivuteille, jäät ei enää välttämättä kanna eikä kelkkaurille vielä pääse mellestämään metsään. Siispä soitto Riitalle, jolla muuten aivan samat fiilikset. Mutta päätimme kuitenkin lastata koirat autoon ja menimme mökkitietä käpöttelemään. Tie oli niin pehmyt, ettei sitä kannata ollenkaan ajaa tällä hetkellä. Mutta eihän tie kävellen hajoa, joten siellä saimme lenkkeillä. Nano leikitti Iiristä ja Yo-Yo piti kääkät kurissa. Siispä normaali mukava lenkki.

Illalla jatkui kehtuuttaminen…. Lopulta sain kuitenkin motivoitua itseni pesemään Yo-Yon. Jotenkin siihen motivoituminen tällaisella kurakelillä vaati harvinaisen paljon ponnisteluja. Mutta ah miten ihana pesty ja kaunis turkki onkaan. Timon kanssa Ukkoa harjatessamme huomasimme aina välillä kuinka vain jäimme ihailemaan kiiltelevää kaunista turkkia. On se vaan ihanan näköinen puhtaana ja harjattuna. Tulipas hyvä mieli :D

Kirjoitettu 16.04.2012 klo 06:09.

« Vanhemmat
Uudemmat »

Arkistot

  • 2012 (106)

    • Toukokuu 2012 (5)

    • Huhtikuu 2012 (29)

    • Maaliskuu 2012 (16)

    • Helmikuu 2012 (25)

    • Tammikuu 2012 (31)

  • 2011 (334)

  • 2010 (247)

Tuoreimpia kuulumisia

  • Joensuu 6.11.2011, toko
  • Kuopio 5.11.2011, toko
  • 1.11.2011
  • Reijola 23.10.2011
  • Kuopio 15.10.2011, toko

Ulkoasu ja toteutus Fierymill 2010