Kira 30.11.2012

Aamulla pakkasesta ja viimasta huolimatta lähdimme hihnalenkille. Tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin minulla , koirat eivät kylmää huomanneet. Keikkojen jälkeen pääsimme kunnon lenkille metsään. Reilun tunnin reippailu reipasta vauhtia metsän suojassa tuulelta piristi päivää kummasti.

Kävimme hakemassa poikien kanssa suvun uusimman jäsenen meille kyläilemään, Kiran. Suvin ja Jukan pieni, mutta pippurinen espanjanvesikoira Kira oli erittäin rohkea tyttö. Neitonen kokeili jo hieman mille tuntuu nykiä Nanoa karvoista. Yo-Yonkin karvat näyttivät hyvin mielenkiintoisille pentusen mielestä, muttei kuitenkaan vielä siihen rohjennut.

Illalla koiruudet tekivät nenäradan pitkästä aikaa. Aivan huippu innokkat koiruudet tekivät töitä hienosti ja makupalat hävisivät parempiin suihin.

Pakkasta 29.11.2012

Tänään olikin Timon vuoro käyttää koiruudet lenkille. Vauhdikkaan menon takasi karvakorvat, pakkanen ei poikia jarrutellut ollenkaan.

Timo oli saanut matkan varrelta kauniita maisemakuvia.

Illalla oli vielä agitreenit. Reippaasti luonnon voimia uhmaten kävelimme hallille. Harjoituksena oli melkoinen putkihässäkkä, josta selvisimme juuri ja juuri. Huh! Molemmat koiruudet saivat kotiläksyjä harjoituksen eri kohdista. Kotiin meitä saattelikin Anu ja Eve koiruuksineen. Mukavat treenit jälleen!

Teorisointia 28.11.2012

Aamulla hönkäsin Riitan ja koiruuksien kanssa lenkkeilemään. Kuinkas ollakkaan jutustelu kääntyi kasvatustyöhön sekä siinä uroksen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Lisäksi pohdiskelimme narttujen ominaisuuksia, mitkä ovat vähimmäisvaatimukset jne. Siinäpä talsimme tunnin verran, kertaakaan eksymättä, ja välillä jopa äänekkäästi keskustelimme jopa niin kiihkeästi, että Riitta unohti ottaa kuvia. Ja tuo on paljon jo! Lopulta totesimme puhuvamme hyvinkin pitkälle samasta asiasta, mutta eri sanoilla. Eli ei siitä elämää suurempaa draamaa saatu aikaan.

Kävin nopsaan agihallilla hieman keppejä kokeilemassa. Nanolla oli pientä, muttei pahaa, haparointia. Yo-Yo taas pelasti emännän illan. Aivan huikeaa ja mahtavaa! Jotain on naksahtanut paikoilleen. Mie oon niin ylpee ja onnellinen 😀

Tarinoita 27.11.2012

Hupsista keikkaa…. Mitenkäs minä en muistanut ollenkaan sovittua lenkkiä Riitan kanssa? No, piankos sitä meikäläinen itsensä lenkkikuntoon valmistaa? Siitäpä lähdettiin reippaasti metsään kävelemään. Ihan lähistöllä oli koiruus tai kaksi, joten siirsimme reittiämme hieman eri suuntaan. Näin ajauduimme melkoisen risukkoiseen maastoon.

Maaston haastavuudesta välittämättä koiruudet juoksentelivat iloisina.

Ja se ensimmäinen tarina on:

Päivällä kävimme agihallilla keppejä treenaamassa. Molemmilla koiruuksilla sujui hienosti, paremmin kuin koskaan. Ehkä tässä on toivoa vielä hyvistä ja omatoimisista keppisuorituksista 😀

Iltapäivällä Ansku ja tytöt lähtivät kanssamme metsäilemään. Himpura, että koirat saivat juosta reippahasti 😀

Ja tarina nro2:

Lenkin jälkeen Ansku koirineen tulivat meille teelle. Nano yritti viihdyttää collieneitoja parhaansa mukaan ja tarjosi hyvinkin erilaisia leluja.

Kivaa 26.11.2012

Aamusella kiidimme Riitan ja kääkkien kanssa metsäilemään. Eräällä meidän vakiolenkkipaikoista on todistetusti löytynyt ketunrautoja. Aivan karseaa! Miten ihminen voikin olla noin ajattelematon? Mutta onneksi meillä täällä metsiä riittää. Ryhmä rämä kulki iloisena joukkiona eteenpäin hyvinkin vaihtelevassa maastossa.

Kotiin päästyämme jalan tahti oli tämä:

Minä pesaisin Yo-Yon sekä melkein kokonaan kuivasin ennen tottistelua. Olipas koirulimme jälleen kerran erittäin likainen sekä hiekkainen. Kaiken kuran keskeltä kuoriutui suhteellisen puhdas ja kaunis partainen.

Illalla tottistelussa otin Yo-Yon kanssa vähän sitä sun tätä. Eli pieniä pätkiä seuraamista, avon hyppyä molempiin suuntiin erillisinäsekä hieman kaukoja. Hienosti Ukko toimi. Nanon kanssa otimme hieman peruuttamista. On se vaan ihan tapaus 😀

Timo harjaili vielä illalla Yo-Yon jonkinlaiseen kuntoon. Onneksi! Ukko näytti nimittäin aika kamalalle suihkun jäljiltä.

Agia Joensuussa 25.11.2012

Tänään pääsimme ensimmäisen kerran agilityilemään Joan hallille Joensuuhun. Uuteen, hienoon ja isoon halliin meillä on vuoro kerran kuukaudessa. Aivan huippu juttu, omamme on sen verran pieni ja hieman kova pohjainen.

Mutta ensin aamulla aikaisin, ennen kukon laulua, lenkille. Sekä minä että pojat olimme kenties enemmän nukuksissa kuin hereillä tietä pitkin tarpoessamme. Onneksi vesisade herätti vähitellen meidät.

Yo-Yo lähti mukaani Joensuuhun. Olipas mukavaa huomata kuinka partaiseni ei mitenkään reagoinut uusiin ja erilaisiin esteisiin. Sitä ei siis tarvitse kisoissa ajallaan jännittää. Hyppyjen rimat olivat eri korkeuksilla, osa hyvinkin korkealla. Harjoittelimme varsin vaativaa rataa. Koska meitä oli liikkeellä tumpeloryhmä, suorituslinjat eivät olleet ihanteelliset. Mutta me teimme radan kuitenkin 🙂 Jotenkin se loi aivan valtavasti luotamusta omaan etenemiseen. Olihan radalla monta kohtaa, joita sai hioa ja harjoitella lisää. Mutta olemme selvästi kuitenkin edenneet. Halli todettiin hienoksi, myös hiekkapohja. Hiekkaa jäi aivan valtavasti Ukon turkkiin…. Voi ärsy! Meidän pitää sopia vielä koko lieksalaisporukalla yhteisistä, tarkemmista, toimintatavoista. Sitten ei tarvitse minunkaan kimpaantua turhaan tuntiessani päälleni poljettavan. Kissa pöydälle ja kunnioitusta toistemme treeneihin ja treeniaikoihin.

Timo käytti Nanon metsälenkillä meidän harrastellessa. Päästäinen sai siis täydellistä laatuaikaa isännän kanssa, kun minä ja Ukko ei oltu kotona. Nano nauttii selvästi kavereista, mutta myös omasta huomiosta.

Monenmoista 24.11.2012

Timo käytti koiruudet aamulla hihnalenkillä reippahasti. Koiruudet olisivat mielellään käyneet pidemmänkin lenkin, mutta joku toinen päivä sitten 😀

Aktiivikoirien treeneissä molemmilla koiruuksilla oli yksi maalimies. Yo-Yon treenin pääpointti oli ilmaisu. Maalimies löytyi hienosti ja ilmaisu lähti käyntiin hienosti. Menin aivan lähelle Ukkoa ja lähdin kauemmas, ja haukku raikui koko ajan. Toistin saman vielä kahteen kertaan. Mie olin niiiiin ylpee upeasta koiruudesta! Nanolle maalimies nousi korkealle puupinon päälle. Ajatuksena oli, että olisimme kiertäneet aluetta hieman ja sitten maalimiehen tarkennus. Meidän pieni, mutta täräkkä päästäinen saikin hajun melkein heti ja paikansi reinon tosi nopeasti. Miten se voikin olla niin taitava?

Kotiuduttuamme luoksemme tuli Ansku Danin ja Vapun kanssa. Ensin jälleen näkemisen aiheuttamat hepulit ulkona. Nanolla ja Vapulla vaikutti olevan hyvinkin mukavaa yhdessä juostessaan, vauhti oli ainakin päätä huimaava välillä. Vapun ja Nanon leikit jatkuivat vielä sisällä. Kaksi huimaa ja leikkisää koiruutta 🙂

Pääsimme vielä Elinan ja Hillan kanssa lenkille. Pimenemässä illassa oli hieman hankalaa nähdä koiruuksia. Hilla sai aivan hillittömiä hepuleita vähän väliä ja juoksi minkä pienillä tassuillaan pääsi. Autolle päästyämme huomasimme oikein kunnolla kuinka pimeässä olimme taivaltaneetkaan. Eikähän mukana ollut tietenkään edes taskulamppua. Kotona Nano yritti kovasti saada Hillaa leikkimäään kanssaan. Kävipä vaihtamassa leluakin vetoleikkien toivossa. Yo-Yo taas oli hiljaa paikoillaan ja antoi pikkuiselle paljon mahdollisuuksia tutustua itseensä entistä paremmin. Meidän pennun kesyttäjät 🙂

Reitti selvillä 23.11.2012

Aamun keikan jälkeen lähdimme Riitan ja kääkkien kanssa metsää kohden. Vaikka meillä on monia lenkkeilymaastoja, aina välillä tekee mieli etsiskellä uusiakin. No, Riitta tiesi mukavia tienoita, joten sinne. Valitettavasti vain sateet ja ilmiselvästi hieman epäonnistuneet tienparannustoimenpiteet olivat saaneet tien aivan kamalaan kuntoon. Nissanin pohja viisti maata meidän leikkiessä matalamaavaraisen auton olevan maasturi. Onneksi kuitenkin löysimme mukavan näköisen maaston ja sinnepä loikimme.

Melkein heti alkumatkasta huomasin nyppylän takana aivan kuin olisi ollut lippis maassa. Vähänkös alkoi sydän jyskyttää kovempaan tahtiin. Yo-Yo meni reippaasti kohteen luo, joten arvelin ettei siellä varmasti kuollut makaa. Hmmm… Ei ilmaisua, joten ei ehkä ihminenkään… Varovasti kurkkasimme mitä metsässä makaa: ilmapallo rykelmä. Miten ihmeessä? No, sellainen kuitenkin sieltä sellainen löytyi. Keneltähän sekin on karannut?

Jatkoimme kulkua mukavassa metsikössä metsäkoneen jälkien mukaan. Yhdessä kohdassa Riitta huomasi mukavan ison kiven ja sen takana kaatuneen puun juurakon. Siinäpä serkkuni mietiskeli kuinka saisimme Yo-Yon kivelle. Minä vain osoitin kiveä ja annoin käskyn ja siellähän Ukko jo seisoi. Helppoa!

Tallustelimme reippaasti eteenpäin. Koirat koikkelehtivat jaloissamme. Yo-Yo loikkasi innoissaan toisellekin kivelle, Iiris puolestaan jähmetty ja jäi odottamaan Yo-Yon jatkavan matkaa. Aivan kummallisen ihmeellinen vaikutus tuolla möhköfantilla on kääkkiin.

Paluumatkalla katselimme kuinka koiruudet kaartoivat ylämäkeen oikealle. Minä epäilin meidän tulleen sieltä, koska koirat olivat menossa sinne. Riitan mielestä emme tulleet sellaista mäkeä alas, joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Hetken kuluttua huomasimme kuinka koneen jälkeä ei enää ollut ja ainut järkevä suuntä oli juuri mäen päälle. Siellä huomasimme kuinka koirat olivat olleet oikeassa suunnan kanssa. Mitä tästä opimme? Koirat ovat luotettampia kuin Riitta…

Paluumatkalla piti vielä kuvata Nano ilmapallojen kanssa.

Riitan kuvia reissusta:

Päivällä kävellä tallustimme agihallille jossa Anskun ja tyttöjen kanssa treenailimme keppejä. Molemmat koirat ovat tässä selvästi edistyneet, Yo-Yo ehkä hieman nopeammin. Ovat ne vain aivan ihania tyyppejä <3 Ansku, Dani ja Vappu saattelivat meidät kotiin, joten tuli harjoiteltua myös hihnassa kävelyä häiriön alla pitkästä aikaa.

Yllytyshullu kun olen pakkasin illalla vielä koiruudet autoon ja menimme uudelleen vielä hallille Sonjan ja Vienon kanssa tottistelemaan. Yo-Yon kanssa otin hyvin menneitä noutoja, seuraamista ja käännöksiä, kaukoja sekä nopeaa putkea. Nanon kanssa teimme keskittymistä sekä hiljaista käytöstä sekä lopuksi häiriön alla istumista. Himpura se on täydellisen huippu koiruus!

Taitavat 22.11.2012

Aamusella minä käytin yksikseni koiruudet lenkillä. Metsässä ja pikkutietä pitkin tallustelimme reipasta tahtia. Yo-Yon mielestä olisimme voineet liikua hieman reippaammalla tahdillakin, mutta hyvä näin.

Illalla oli vielä agitreenit. Illan ohjelmassa oli valssi ja persjättö. Tänään oli sitten meidän päivä 😀 Molemmat koiruudet tekivät hienosti. Molemmat ohjaustyylit onnistuivat mukavasti, joka yllätti meikäläisen täysin. Persjättöä en ihan heti radalla uskaltaisi tehdä, mutta hauskaa oli. Nano kääntösäde on jotain aivan uskomattoman pientä. Siitä saa olla erittäin tyytyväinen.

Pöllömäistä menoa 21.11.2012

Aamulla ryntäsimme jälleen agihallille. Aiheena tänään niistot ja kepit, sekä hieman seuraamista ja käännöksiä. On mulla melkoisen taitavat koiruudet! Aivan ihanat 😀

Siitä suunnilleen suorilla Riitan ja kääkkien kanssa metsäilemään. Koirat nauttivat suunnattomasti saadessaan liikkua metsässä. Valitettavasti oli jälleen niin harmaata, ettei kunnon kuvia saanut. Kotiin tullessamme Riitta bongasi pöllön. Sitähän kuvattiin luonnollisesti, mutta mulla oli mukana vain lyhyt putki kamerassa. Voi itku!