Välipäiviä 28.12.2016
Nyt on joulu lusittu ja uutta vuotta odotellaan. Meillä on jälleen viiden koiran lauma, en oikein vieläkään ymmärrä kuinka tässä näin kävi. Olin lähdössä Katjan luota kohti Lieksaa Pietarin reissun pahimmat unet nukuttuani. Kasasin kaikki tavarat autoon sekä Lupon ja Buffon takapaksiin. Ovella minua tuijoitti kaksi hyvin surullista silmää….. Eipä siinä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin napata Napi ruokineen mukaan ja hurauttaa kotiin. Saattaa olla, että kaksoset kommentoivat vähemmän imartelevasti tätä päätöstä, mutta Napin silmät….
Joulu meni meillä harakoille. Mie sairastuin flunssaan ja läsin sängyn pohjalla. Joulupukki Esspoosta toi taiteilijan tekemän ihanan koristepallon, joka oli tehty Yo-Yon kuvasta. Paljon kiitoksia Katja-tonttu <3
Tehokkaana tyttösenä sain myös Timoon tartutettua taudin, niinpä koirilla on ollut viihteenä vain toisensa. Onneksi on nyt iso lauma, jotka viihtyvät yhdessä.
Näyttelyitä on ollut taas mukava kiertää, ja hyvä tuloksiakin on mukavasti tullut. Partiskehät on vaan kokeneet melkoisen muutoksen. Mistä lähtien on partacolliet leikelty nykymallin mukaan? Voi herrattunen millaisia turkkeja näkyikään! Oispa nämä kauheudet olleet ulkomailla, mutta kotoisessa Suomessamme! Etutassun kohdalta oli vedetty helma niiin törkeästi saksilla, ettei sitä voi sipistelyksi sanoa. Melkein kuin Fiskarseilla ois nyrhitty. Ja tassut… Nekin vedetty lyhyiksi pallukoiksi 🙁 Itketti ja suututti. Toivottavasti tällainen suuntaus ei yleisty, sillä noin leikelty koira ei enää ole minun tuntema partis, vaan mikäli-mistälie-hirvitys! Onneksi joukossa oli vielä “vanhanaikaisia” kaunisturkkisia koiruuksia. Hatun nosto kaikkien sellaisten omistajille!