Shelttiluento 3.-4.4.2014
Torstaina lähdimme koko koko perheen voimin lenkille. Yöllä oli satanut hieman lunta, joten maa oli valkoisena Tylsästi kuljimme polkuja pitkin, mutta pitihän sitä edes vähän metsän puolellekin poiketa. . Eihän sitä ihan risuttomana voi kotiin palata. Pentusen liikuttua riittävästi, Timo nappasi Buffon Focuksen kyytiin ja hurautti kotiin. Minä jatkoin isojen kanssa lenkkiä. Alussa koiria vähän arvelutti isännän pärjääminen ja kotiin pääsemisen suhteen.
Iltapäivällä lastasin koiruudet autoon ja nokka kohti Kuopiota ja shelttiluentoa. Minähän järjestin tänne tilaisuuden, joten muutama vääränrotuinen porukkaan mahtui vallan mainiosti. Ihana pentunen halusi olla kaveri kaikkien paikalla olijoiden kanssa, sekä ihmisten että koirien. Buffo väitti pokerina, että tuntee jokaisen paikalla olijan. Luento kesti viitisen tuntia ja lähes koko ajan pentunen oli rauhallinen ja makaili lattialla. Siis vaikka samassa tilassa oli kuusi vierasta shettiä ja paljon ihmisiä. Minä olin niin tyytyväinen kaikkien kolmen käytökseen 🙂 Ihanat koiruudet! Ilta pyörähti melkoisen myöhään, ennenkuin tultiin kotiin.
Tänään, perjantaina, lepäiltiin eilisen jäljiltä. Tai siis ainakin minä halusin lepäillä töiden välissä. Koirat olisivat olleet valmiita toimintaan. Metsässä kävisimme luonnollisesti. Mukana oli kaikki kolme koiraa, mutta vain yksi onnistui kuvissa.
Illalla huomasimme yllätyksen naamakirjassa. Yo-Yon tyttö saa pentusia toukokuun alussa. Nelli on ruskea, mukavan näköinen tyttö. Peukut pystyyn, että kaikki sujuu hyvin.