Vipinää 10.4.2014
Kun aloittaa päivän varhain, kerkiää moneen. Siispä Riitan ja kääkkien kanssa reippaasti, pakkasta pelkäämättä, lähdimme lenkille varhain aamulla. On se vaan ihanaa, kun saa vaihdella maastoja ja kulkea eri reittejä. Ihanaa tämä lähes lumeton aika 🙂
Timo käytti päivällä Buffon yksin metsässä lenkkeilemässä. Reipas pieni pentunen oli vipeltänyt innokkaasti metsässä.
Iltapäivällä pääsi isot koirat vielä toiselle lenkille. Nyt seuranamme oli Eeva ja Lupa. Välillä meno oli sen verran kovavauhtista, että hirvitti. Aivan ihanaa katsella, kuinka koirat nauttivat liikkeestä.
Kotona hieman rauhallisemmat koiruudet päättivät söpöstellä yhteistuumin.
Illalla meille saapui Heli hieromaan koirat. Kaikki kolme oli mukavassa kunnossa, ei pahempia jumeja. Ainahan sitä jotain pientä löytyy, muttei mitään mitä ei olisi saanut pehmiteltyä ihan hieronnalla. Kaikki kolme siis tuli hoidettua, vaikka Buffosta unohdimme ottaa kuvan.