Minun kamerankäyttöharjoitukset jatkuivat tänäänkin. Nyt lähdin karhunsyötiksi yksin kolmikon kanssa. Metsässä tarpomista ei kyllä voita mikään 🙂 Koirat nauttivat aivan suunnattomasti, mutta kyllä emäntäkin.
Luonto on puhdasta ja kaunista vielä Lieksassa, ainakin syrjemmällä. Naavaa löytyy vielä kuusista.
Kotiin mennessä pysähdyin kuvaamaan joutsenia. Minulla ei ole riittävän pitkää putkea, että olisin saanut kunnon kuvan uljaasta kansallislinnustamme. Mutta vaikka kuva ei ole hyvä, on se kuitenkin kuva :
Elinan ja pentusten kanssa kävimme agihallilla harjoittelemassa hieman putkea. Molemmat pojat nauttivat koulutuksesta erittäin paljon 😀 Treenien jälkeen olikin kivaa painia ja riekkua 🙂
Kirjoitettu 30.04.2016 klo 21:19, viimeksi päivitetty
30.04.2016 klo 21:19.
Määräsen Jennan ja Sormusen Janin kanssa lähdin reippaasti kohti kuvauspaikkoja aikuisten koirien kanssa. Suuri pettymys oli, kun ihana satumetsämme oli laitettu maantasalle 🙁 Yritin kuumeisesti miettiä edes jonkinlaista sijaispaikkaa kuvaukselle. No, ei paikat hyviä olleet, mutta paremman puutteessa kävi nämäkin. Olen hyvin ylpeä kuvista, ihan ennätyksellisiä minulle <3
Yo-Yo päätti maksimioda kodin likaamisen lutraamalla rapakossa.
Jennan kuvat olikin jo aikapaljon hienompia. Suuri kiitos!
Kirjoitettu 30.04.2016 klo , viimeksi päivitetty
30.04.2016 klo 06:41.
Täällä sitä vaan ollaa ja öllölellään 🙂 Kaikki hyvin valtakunnassa. Aikuiset koirat ovat hyväksyneet laumaansa pentupoikasen. Nano on edelleen mitä huolehtivin isäkoira, Yo-Yo on hyvin ymmärtäväinen ja pitkämielinen setäkoira sekä Buffo leikittävä ja rajoja asettava koiruus.
Olemme yrittäneet elää mahdollisimman normaalia arkea. Isännän ja minun töiden osuessa samalle ajalle pidemmäksi aikaa Nano ja Lupo nauttivat täydenpalvelun hoidosta vanhempieni luona. Täysihoitoon kuuluu myös meidän kukkapenkkien pelastaminen 😀 Tästä kaikesta olen äärettömän iloinen ja onnellinen. Partaisia hieman sapettaa shelttien erityislelliminen ja hoitoon pääseminen. Niiden mielestä hekin olisivat oikeutettuja hoitopalveluun.
Agitreeneissä olemme käyneet normaalisti. Jälleen mieleen tulee sanonta: kyllä koira osaa, mutta ohjaaja ei. Näinhän se pitkälle menee. Ja mitä koira ei osaa… Täytyy katsoa vain peiliin. Lupokin on päässyt muutaman kerran hallille reenilöimään. Putkea olemme harjoitelleet muutan kerran sekä luoksetuloa. Mitäpä sitä tämän ikäisen kanssa muuta voisikaan 🙂
Olemme tottistelleet / rallailleet kotona ja perjantain treeneissä jonkin verran. 23.4. kävin Yo-Yon kanssa tekemässä rallyradan hyväksytysti Liperissä. Minun hentoakin hennommat kisahermot puski taas läpi. Miten ihmeessä ihminen voi aloittaa pujottelun väärinpäin? Helposti… Harmittaa vain vietävästi, että koiran hyvät pisteet tuhrautuu emännän mokiin. Lupo oli eilen ensimmäisen kerran perjantain treeneissä mukana. Pikkuinen oli ihanan reipas ja tekevä koiruus. Hyvä näin 🙂
Itse olen taas katsellut koirien kuvia ja tullut siihen loppupäätelmään, että minun ottamissa kuvissa on vielä paljon paranettavaa. Siispä nyt on hankittu uusi kuvankäsittelyohjelma (jonka käyttöä harjoittelen) sekä pyysin paria huippukuvaajaa avukseni. Jospa sitä oppisi ottamaan kuvia muutenkin kuin automaatilla 🙂
Jenna Määränen sai meidän pihassa aivan huiput kuvat Nanosta ja Buffosta.
Jani Sormunen kuvasi myös upeasti poikia. Niiin upeita!
Kirjoitettu 30.04.2016 klo , viimeksi päivitetty
30.04.2016 klo 06:09.
Pitkästä aikaa pääsimme hakuilemaan. Sää oli hyvin haasteellinen kaikille koiruuksille, tuulensuunta vaihteli hyvinkin nopeasti. Nano sai olla ensimmäinen harjoituksissa työskentelevä koiruus. Kahden maalimiehen löytäminen onnistui aivan superhienosti. Olin kyllä todellä ylpeä sheltistä, joka paikansi hienosti korkealla olleen maalimiehen sekä tötterön sisällä olleen. Olin niiiiin iloinen.
Buffo oli päivän yllättäjä. Nuorukainen teki todella upeaa työskentelyä. Lähetykseen Buffo keskittyi todella hyvin. Oikean tötterön paikantaminen vaati hieman tarkennusta, mutta sekin onnistui aivan loistavasti. Maalimieskäyttäytyminenkin oli rauhallista eikä aikomustakaan jättää maalimiestä. Toinenkin maalimies löytyi todella hyvin osittaisesta umpipiilosta. Ihan huippua!
Yo-Yo teki töitä hyvin varmasti. Molemmat maalimiehet nousivat hyvin, tötteröllä tuuli meinasi tehdä temput mutta sekin onnistui hyvin. Ilmaisukin oli ihanan tasainen ja kuuluva. Olin pelkkää sydäntä.
Viimeisenä vuoroon tuli Lupo. Ensimmäisellä maalimiehellä en todellakaan ole varma mitä tapahtui, mutta myttyyn se meni. Eipä siinä muuta kuin uutta matoa onkeen… Lupo käytti aivan loistavasti nenäänsä ja Elinan löydettyään palkkauksen suunta ei ehkä ollut paras, mutta pentunen oli iloinen ja onnellinen. Ja sehän on tärkeintä!
Kirjoitettu 11.04.2016 klo 21:57, viimeksi päivitetty
11.04.2016 klo 21:57.
Nano ja Inka taistelivat pentujen huoltajuudesta. Kaksi pentusta täytyi jakaa tavalla tai toisella. Viisaina sheltteinä nämä tekivät kompromissin ja Inkalle jäi kotiin tyttö, Mimosa, ja Nanolle tuli kotiin Lupo.
Totuuden nimissä on minua kiehtonut ajatus Nanon poikasesta jo kahdessa aikaisemmassa pentueessa. Ensimmäiseen pentueeseen ei syntynyt kuin tyttösiä ja toisen aikana ajoitus oli pahasti pielessä. Nyt on suorastaan ihme, että pentuja yleensä syntyi, sen verran hankalaa oli saada Nano ja Inka oikeana päivänä saman katon alle. Onneksemme pentueeseen syntyi nyt useampi urospentunen, joten saimme sieltä oman pienen paimenen. Värihän oli minulle melkoinen kriisin paikka, sillä olen aina sanonut, että meille ei tule koskaan merleä. Noo… Eihän meille pitänyt koskaan tulla aikuista, partacollieta, rescuekoiraa, narttua… Ja kaikki noi on jo toteutunut. Siispä kotiin matkusti Lupo, Bluemeadow’s Take A Chance On Me.
Lieksaan tulla tupsahti veljekset. Elinalle ja Mikalle tuli toinen merlepoika Ruu. Veljekset matkustivat hyvin tyytyväisinä yhdessä Pielisen taakse. Kotosalla aikuiset pojat ottivat pentusen vastaan lähes oletettavalla tavalla. Buffo hieman hämmentynyt, Yo-Yo yritti olla pentua näkemättä ja Nano… Oli täydellinen yksinhuoltaja… Vahti pentusta tarkasti ja seurasi, että kaikki on hyvin. Jossain vaiheessa Nano otti lelun suuhunsa, meni pennun eteen ja sylkäisi lelun pennulle. On se erikoinen koiruus, Nano <3
Kirjoitettu 11.04.2016 klo , viimeksi päivitetty
11.04.2016 klo 21:25.
Pennun tulo lähestyy vihdoinkin. Vaikka kotimme onkin koiraystävällinen, ei se kuitenkaan ole täysin pentuturvallinen. Timo on pihalla uurastanut kovasti. Portteihin on ilmiintynyt alaosiin lisäosat, niiden alta ei pitäisi enää päästä. Aitaukseen on tullut tilkkeitä, niistä ei pitäisi myöskään päästä avaraan maailmaan. Pentunen ei siis ole vielä tullut meille ja isäntä on hyvin epäluuloinen sen suhteen. Minun pitäisi olla nyt siivoamassa pennulle huonetta yksinoloa varten, mutta tässä sohvalla istua nökötän läppäri sylissä…. Onneksi on vielä muutama päivä aikaa laittaa kaikki ok. Tarvikkeet ja ruoat pennulle on jo hankittuna.
Oulussa hotellilla oli lemmikkieläinten vieraskirja. Ajatuksena oli, omistaja ottaa yöpyneestä lemmikistä kuvan ja lähettää sen hotellille. Henkilökunta sitten tulostaa kuvan ja liimaa vieraskirjaan. No, tottahan toki mekin kuvan otimme, vaikka koirat olivatkin ihan turauunoja hiekan vuoksi.
Nanon mielestä Oulussa poseeraaminen oli sieltä ja syvältä!
Saimme käännettyä murjottajan, mutta ei se ihan yhteistyöhaluinen ollut…
Siispä hotellille jäi tällainen kuva:
Sunnuntaina kävimme siis katsomassa Lupoa. Ihan ei vielä ikä riittänyt kotiutumiseen, mutta aikuiset koirat on nyt jo tervehditty. Pitihän se Yo-Yon tapaaminen ikuistaa kuvana. Yo-Yoa ehkä kuitenkin kiinnosti enemmän pihassa ollut äärettömän seurallinen kissa. Tai sitten Ukko päätti vain olla näkemättä käsissäni olevaa minishelttiä.
Minä hätäisenä jo hankin koirille Bravectot ja ne upposikin hyvin maistuvina kurkkuihin, säät ovat olleet aika lämpimät tälläkin korkeuspiirillä. No, aamulla oli vielä -5 astetta, joten pääsimme nauttimaan vapaudesta hankiaiselle. Mie potkuttelin potkurilla ja koirat kiisivät pitkin ja poikin peltoa. Valitettavasti lumi alkaa olla jo niin vähissä, ettei tätä hupia enää kauan kestä.
Kirjoitettu 05.04.2016 klo 17:33, viimeksi päivitetty
05.04.2016 klo 17:33.
Pieni lomailu on silloin tällöin hyvästä. Siispä suuntasimme PikkuMustan nenän kohti Oulua, olimme koko perheen voimin liikenteessä. Ajatuksena oli lepäillä ja nautiskella, nyt kun vielä voimme. Pentupoikasen kotiutuminen olisi ensi viikon lauantaina.
Sokos Hotels Arina oli todella mukava uusi tuttavuus. Huone oli iso ja siinä riitti hyvin tilaa kolmikon makoilla pitkin pituuttaan lattialla. Materiaalit huoneessa ja käytävillä oli partiksen kestävät. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja koiramyönteisiä. Oulun kadut olivat puolestaan aivan kamalassa kunnossa. Koiriin tarttui järkyttävä määrä tahmaista hiekkaa, joka sai valkoiset osat tummumaan hetkessä. Yo-Yo pestiin tämän viikon tiistaina ja Buffo keskiviikona. Nyt koirat näyttävät hirveiltä, voisi kuvitella ettei niitä ole pesty vuoteen. Sisälle kantautunutta hiekkaa oli niin paljon, että pyysimme hotellista käyttöömme imurin, jolla poistimme pahimmat aavikot lattialta.
No, olihan minulla hieman koiramaista tekemistä lauantaille. Yo-Yo starttasi rally-tokossa avoimessa luokassa. No, luokan alku ei ollut ihan hohdokas. Ensimmäiseltä radalta jäi tulos saamatta. Mie tein -10 pisteen tuplaistutuksen Ukolle ja houkutuksessa olisi pitänyt olla tarkkana. No, eipä siinä muuta tarvinnutkaan, muutaman pikkuvirheen lisäksi. Varsinkin kun meikäläinen ei osaa tuota uusimista… Jännitin taas ihan liian paljon, joten aivot oli ihan tööt. Toinen rata oli jo paljon mukavampi. Rataa tehdessä ei tullut toivotonta oloa ja pääsimme sen läpi toisiimme tyytyväisinä. Onneksi saimme siitä tuloksenkin 🙂 Molemmat, sekä Yo-Yo että minä, olimme hyvin iloisia ja tyytyväisiä.
Loppu lauantaista sujuikin keskustassa kävellen rauhallisesta ihmisvilinässä. Aikas paljon kolmikkomme herätti huomiota, itseasiassa todella paljon. Moni tuli juttelemaan kanssamme koirista ja kuinka sheltti pärjää partojen kanssa ja toisinpäin. Pojat nauttivat ansaitsemastaan huomiosta täysin rinnoin, sekä niistä lukuisista rapsutuksista.
Sunnuntaina suuntasimme nenämme Sahlamiin ja siellä piti tehdä superiso päätös. Mikä Nanon pentupoikasista tulisi meille asustamaan isänsä ja partaisten iloksi. Asiaa käänneltyämme ja väänneltyämme lopputuloksena on merlepoikanen, tekonimeltään Lupu. Nimeä olemme miettineet koko suvun voimin jo muutaman kuukauden ja yksikään nimi ei sopinut kuin korkeintaan kahdelle ihmiselle. Muut vastustivat sitten ehdotusta jyrkästi. Miljoonan nimiehdotuksen jälkeen lopputuloksena oli Lupusta tehty väännös Lupo. Tämä sai sentään viisi puoltoääntä, yksi eriävä ääni tuli vertauksesta rumaan autoon. No, ensi viikolla meille sitten saapuu Lupo, nyt ei enää nimeä vaihdeta 🙂
Kirjoitettu 03.04.2016 klo 19:33, viimeksi päivitetty
03.04.2016 klo 19:33.