Normaalia pentuarkea 30.4.2016
Täällä sitä vaan ollaa ja öllölellään 🙂 Kaikki hyvin valtakunnassa. Aikuiset koirat ovat hyväksyneet laumaansa pentupoikasen. Nano on edelleen mitä huolehtivin isäkoira, Yo-Yo on hyvin ymmärtäväinen ja pitkämielinen setäkoira sekä Buffo leikittävä ja rajoja asettava koiruus.
Olemme yrittäneet elää mahdollisimman normaalia arkea. Isännän ja minun töiden osuessa samalle ajalle pidemmäksi aikaa Nano ja Lupo nauttivat täydenpalvelun hoidosta vanhempieni luona. Täysihoitoon kuuluu myös meidän kukkapenkkien pelastaminen 😀 Tästä kaikesta olen äärettömän iloinen ja onnellinen. Partaisia hieman sapettaa shelttien erityislelliminen ja hoitoon pääseminen. Niiden mielestä hekin olisivat oikeutettuja hoitopalveluun.
Agitreeneissä olemme käyneet normaalisti. Jälleen mieleen tulee sanonta: kyllä koira osaa, mutta ohjaaja ei. Näinhän se pitkälle menee. Ja mitä koira ei osaa… Täytyy katsoa vain peiliin. Lupokin on päässyt muutaman kerran hallille reenilöimään. Putkea olemme harjoitelleet muutan kerran sekä luoksetuloa. Mitäpä sitä tämän ikäisen kanssa muuta voisikaan 🙂
Olemme tottistelleet / rallailleet kotona ja perjantain treeneissä jonkin verran. 23.4. kävin Yo-Yon kanssa tekemässä rallyradan hyväksytysti Liperissä. Minun hentoakin hennommat kisahermot puski taas läpi. Miten ihmeessä ihminen voi aloittaa pujottelun väärinpäin? Helposti… Harmittaa vain vietävästi, että koiran hyvät pisteet tuhrautuu emännän mokiin. Lupo oli eilen ensimmäisen kerran perjantain treeneissä mukana. Pikkuinen oli ihanan reipas ja tekevä koiruus. Hyvä näin 🙂
Itse olen taas katsellut koirien kuvia ja tullut siihen loppupäätelmään, että minun ottamissa kuvissa on vielä paljon paranettavaa. Siispä nyt on hankittu uusi kuvankäsittelyohjelma (jonka käyttöä harjoittelen) sekä pyysin paria huippukuvaajaa avukseni. Jospa sitä oppisi ottamaan kuvia muutenkin kuin automaatilla 🙂
Jenna Määränen sai meidän pihassa aivan huiput kuvat Nanosta ja Buffosta.
Jani Sormunen kuvasi myös upeasti poikia. Niiin upeita!