Tervetuloa Lupo! 8.4.2016
Nano ja Inka taistelivat pentujen huoltajuudesta. Kaksi pentusta täytyi jakaa tavalla tai toisella. Viisaina sheltteinä nämä tekivät kompromissin ja Inkalle jäi kotiin tyttö, Mimosa, ja Nanolle tuli kotiin Lupo.
Totuuden nimissä on minua kiehtonut ajatus Nanon poikasesta jo kahdessa aikaisemmassa pentueessa. Ensimmäiseen pentueeseen ei syntynyt kuin tyttösiä ja toisen aikana ajoitus oli pahasti pielessä. Nyt on suorastaan ihme, että pentuja yleensä syntyi, sen verran hankalaa oli saada Nano ja Inka oikeana päivänä saman katon alle. Onneksemme pentueeseen syntyi nyt useampi urospentunen, joten saimme sieltä oman pienen paimenen. Värihän oli minulle melkoinen kriisin paikka, sillä olen aina sanonut, että meille ei tule koskaan merleä. Noo… Eihän meille pitänyt koskaan tulla aikuista, partacollieta, rescuekoiraa, narttua… Ja kaikki noi on jo toteutunut. Siispä kotiin matkusti Lupo, Bluemeadow’s Take A Chance On Me.
Lieksaan tulla tupsahti veljekset. Elinalle ja Mikalle tuli toinen merlepoika Ruu. Veljekset matkustivat hyvin tyytyväisinä yhdessä Pielisen taakse. Kotosalla aikuiset pojat ottivat pentusen vastaan lähes oletettavalla tavalla. Buffo hieman hämmentynyt, Yo-Yo yritti olla pentua näkemättä ja Nano… Oli täydellinen yksinhuoltaja… Vahti pentusta tarkasti ja seurasi, että kaikki on hyvin. Jossain vaiheessa Nano otti lelun suuhunsa, meni pennun eteen ja sylkäisi lelun pennulle. On se erikoinen koiruus, Nano <3