Kodin muutoksia 5.4.2016
Pennun tulo lähestyy vihdoinkin. Vaikka kotimme onkin koiraystävällinen, ei se kuitenkaan ole täysin pentuturvallinen. Timo on pihalla uurastanut kovasti. Portteihin on ilmiintynyt alaosiin lisäosat, niiden alta ei pitäisi enää päästä. Aitaukseen on tullut tilkkeitä, niistä ei pitäisi myöskään päästä avaraan maailmaan. Pentunen ei siis ole vielä tullut meille ja isäntä on hyvin epäluuloinen sen suhteen. Minun pitäisi olla nyt siivoamassa pennulle huonetta yksinoloa varten, mutta tässä sohvalla istua nökötän läppäri sylissä…. Onneksi on vielä muutama päivä aikaa laittaa kaikki ok. Tarvikkeet ja ruoat pennulle on jo hankittuna.
Oulussa hotellilla oli lemmikkieläinten vieraskirja. Ajatuksena oli, omistaja ottaa yöpyneestä lemmikistä kuvan ja lähettää sen hotellille. Henkilökunta sitten tulostaa kuvan ja liimaa vieraskirjaan. No, tottahan toki mekin kuvan otimme, vaikka koirat olivatkin ihan turauunoja hiekan vuoksi.
Nanon mielestä Oulussa poseeraaminen oli sieltä ja syvältä!
Saimme käännettyä murjottajan, mutta ei se ihan yhteistyöhaluinen ollut…
Siispä hotellille jäi tällainen kuva:
Sunnuntaina kävimme siis katsomassa Lupoa. Ihan ei vielä ikä riittänyt kotiutumiseen, mutta aikuiset koirat on nyt jo tervehditty. Pitihän se Yo-Yon tapaaminen ikuistaa kuvana. Yo-Yoa ehkä kuitenkin kiinnosti enemmän pihassa ollut äärettömän seurallinen kissa. Tai sitten Ukko päätti vain olla näkemättä käsissäni olevaa minishelttiä.
Minä hätäisenä jo hankin koirille Bravectot ja ne upposikin hyvin maistuvina kurkkuihin, säät ovat olleet aika lämpimät tälläkin korkeuspiirillä. No, aamulla oli vielä -5 astetta, joten pääsimme nauttimaan vapaudesta hankiaiselle. Mie potkuttelin potkurilla ja koirat kiisivät pitkin ja poikin peltoa. Valitettavasti lumi alkaa olla jo niin vähissä, ettei tätä hupia enää kauan kestä.