Klinikat 10.8.2011
Herätyskello ilmoitti aamun alkaneen 4.15, aikas aikaista 😉 Koirille hieman ruokaa, pomppu Nissaniin ja kohti Kuttukuuta. Kennelmummina mukana oli äitini, joka ansiokkaasti heilui kameroiden kanssa kuvaten meitä ja ollen apukätenä tarvittaessa.
Nano pääsi Linda Roremin oppiin, shelttikasvattaja Usasta. Ensimmäisellä kierroksella huomio kiinnittyi minun paimensauvan käyttöön. Päästäinen vastaa pieneenkin vihjeeseen, joten suureelliset eleet ovat tarpeettomia. Toisella kierroksella Nano teki elämänsä paimennuksen. Meidän pieni 11kk kakara teki kaiken, jota pyysin! Aplodien saattelemina poistuimme laitumelta 😀
Kerrankin paikalla oli muitakin partaisia. Lotta ja Dave olivat tuoneet trionsa paikalle. Olipas hauskaa ja opettavaista nähdä muidenkin karvacollietten toimimista laitumella.
Lynn Leach oli Yo-Yon klinikan kouluttaja. Aivan ihastuttava ihminen, joka väänsi kivistä ja rautalangasta kuinka tehdään ja miksi. Hakukaari oli suurin aiheemme, siinä minun liikkuminen. Nyt liikkuminen pitää olla suoraviivaisempaa, ei lampaita pyydystävää, hieno neuvo. Lisäksi Yo-Yo teki kerran rännin, jonka jälkeen Lynn puhkesi taputtamaan meille 🙂
Erittäin mukava ja antoisa päivä, jokaloi uskoa loppuviikkoon! Näimme myös pienen partaisen Breen lampaiden pyöritystä.