Sienien perässä 2.9.2011
Mirva sekä Jeppe, Jomppe ja Heppu olivat lenkkiseuranamme aamulla. Päätimme vaihtaa hieman maastoa joten emme olleet aivan tutussa metsässä talsimassa. Sienien perässä innoissamme loikkiessamme menimme yllättävän kauaksi autoilta. Hitaasti, mutta varmasti päätimme palailla takaisin ajoneuvoillemme. Hmm.. Ja suuntana oli? Hieman epävarmuutta ilmassa. Pikkuiset eivät ottaneet osaa huoleemme vaan juoksivat ja painivat kokoajan. Mistä niille tuota energiaa riittää?
Varmoina pelastumisesta taivalsimme eteenpäin. Eteen tuli useita ojia (mennessä oli vain yksi). Niiden yli pääseminen ei ollut aivan helppoa ja koirien rymytessä pohjia pitkin oli tassut pian mustina. Eksymisestä huolimatta meillä oli hauskaa ja vatsalihakset olivat kovilla paljosta nauramisesta. Onneksi pääsimme viimein tien lähettyville ja löysimme autot. Olimme pelastaneet itsemme!
Pienoisen levon jälkeen kyytiin vaihtui äitini sekä Nilla, jonka saimme lainaan. Nillan mielestä äitini oli hieman epäillyttävä tyyppi. Varsinkin kun äiti ei ymmärtänyt kävellä arvokkaasti lähistöllä, vaan puokkoili sinne tänne sienten perässä. Kerrassaan kummallista! Yo-Yo ja Nano suhtautuivat neitoon kunnioittaen ja kulkivat omia reittejään. Upeita herrasmiehiä!
Minun päästyä vielä töiden puolesta sienimetsään oli päivän saaliina tatteja, metsäsieniä sekä kanttarellejä. Ei hullumpi päivä 🙂
Koirulit viettivät lopun päivää luita jyrsien ja lenkeistä toipuen.